Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Tätä on rampojen ankkojen aika: enää ei saa kysyä, mitä on saatu aikaan, sillä demokratiasta on tullut itsetarkoitus

Kokemattomuus on huono suositus useimmilla elämänaloilla. Kuka haluaa olla tuoreen putkimiehen tai kirurgin ensimmäinen asiakas. Politiikka on poikkeus. Kun melkein puolet vaaleissa valituista kansanedustajista on uusia, se ei olekaan riski vaan kaivattua verenvaihtoa. Huhtikuun eduskuntavaalien ilonaiheisiin on tietysti luettu myös se, että äänestysvilkkaus nousi 72 prosenttiin. Hyväksytyn ääneen antaneita oli yli 110 000 enemmän kuin neljä vuotta sitten. Demokratia elää siis ja voi oikein hyvin! Valitusvirsi viritetään kuitenkin pikapuoliin, kun selviää taas kerran, kuinka harva viitsii vaivautua uurnille EU-vaaleissa. Onko äsken elinvoimainen demokratia äkkiä tautivuoteella? EU-vaaleissa äänestävät varmimmin ne, joille äänestäminen on sekä kansalaisen oikeus että velvollisuus. Uurnille menee kansanvallalle aina uskollinen ydinjoukko. Sormituntumalta voi sanoa, että tunne oli äskeisissä eduskuntavaaleissamme tärkeämpi äänestysmotiivi kuin järki. Kuka ryntää EU-vaaleissa uurnille tunteen pakottamana? Intohimon ajamana? Jos tunteen voima on elävän demokratian elinehto, jääkö demokratiaan tilaa järjelle? Tätähän voi viisastella itse tykönään kuin keskiajan oppineet, joille ajatusten, epäilyjen ja havaintojen kelpoisuusmittari oli oikean uskon määräämä. Kanonisoitu demokratia on nyt kuin paavin sana keskiajalla. Totuuden etsimistä tärkeämpää on tunnustaa demokratian sanoma. Demokratiasta on tullut itsetarkoitus. Ei saa kysyä, mitä on saatu aikaan, vaan täytyy kysyä, onko toimittu demokraattisesti. Vaikeuksien tullen demokratia on kuulemma kriisissä. Oikeasti todellisuus on silloin kriisissä, jonka synnyttäjiin kuuluu demokratia itse. Demokratia teki Donald Trumpista presidentin ja suisti Britannian umpikujaan. Demokratia hajottaa valtioita ja Euroopan unionia. Demokratia tekee hallitsemisen liki mahdottomaksi. Demokratia panee tekemään mitä ei pitäisi ja jättämään tekemättä mitä pitäisi. Luxemburgilainen poliitikko Jean-Claude Juncker tiivisti sen niin, että kaikki päättäjät tietävät kyllä, mitä pitäisi tehdä. Mutta kukaan ei tiedä, miten tulla sen jälkeen uudelleen valituksi, Juncker jatkoi kuvaustaan poliittisesta päätöksenteosta. Ja senhän tiedämme, että poliitikon vastuu äänestäjille ymmärretään tarpeeksi miellyttää entisiä äänestäjiä ja houkutella uusia. Rammaksi ankaksi on sanottu päättäjää, joka kautensa lopulla menettää entisen toimintakykynsä ja uskottavuutensa. Demokratian pirstoessa politiikkaa pääministerit ovat eräänlaisia rampoja ankkoja jo aloittaessaan toimikauttaan. Mutta parempaakaan järjestelmää ei ole keksitty, kuten brittivaltiomies Winston Churchill huokaisi aikoinaan. Kirjoittaja on Aamulehden emeritustoimittaja.