Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Pirkanmaalla todettiin sunnuntaina 11 uutta koronavirustartuntaa, joissa linkkejä esimerkiksi Vaasan jättiryppääseen: ”Informoimme, mikäli jotakin välittömiä toimia tulee”

Pirkanmaalla varmistui sunnuntain aikana 11 uutta koronavirustartuntaa, kertoi Tampereen yliopistollinen sairaala maanantaina aamupäivällä. Tays kertoi aamupäivällä, että uusista tartunnoista neljä liittyy aiempiin tartuntaketjuihin. Muiden tapausten osalta selvitys ja jäljitys oli kesken. Tampereen yliopistollisen sairaalan infektioyksikön ylilääkäri Jaana Syrjänen kertoi Aamulehdelle maanantaina puoli neljän aikaan iltapäivällä, että vaikka aamupäivällä kerrotaan, että alle puolet uusista tartunnoista on jäljitetty, tilanne voi olla jo iltapäivällä täysin toinen. Syrjänen kertoo, että sunnuntaina todettujen tartuntojen osalta tilanne on se, että tapausten jäljitystyössä edistyttiin maanantain aikana. Se kuinka monta uusista tapauksista oli ennen neljää iltapäivällä saatu jäljitettyä, ei ollut Syrjäsen tiedossa. Pirkanmaalla sunnuntaina ilmi tulleet tartunnat liittyvät Syrjäsen mukaan esimerkiksi perheen sisällä tapahtuneisiin tartuntoihin. Lisäksi tartuntoja linkittyy Pirkanmaan ulkopuolelle esimerkiksi Vaasaan. Vaasassa todettiin sunnuntaina 63 uutta koronavirustartuntaa, jotka kytkeytyvät pääosin opiskelijoihin. Syrjänen ei ota kantaa siihen, mikä on Vaasan tartuntaryppään taustalla tai mitä on tapahtunut, että näin suuri tartuntaluku on päässyt syntymään. Yleisesti hän kuitenkin toteaa, että vastaavanlaisten tartuntojen välttämiseksi on hyvä noudattaa turvavälejä sekä huolehtia siitä, että opiskelemaan ja bilettämään ei mennä sairaana. Syrjäsen mukaan tautitilanne on Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella tällä hetkellä hyvin hallinnassa, eikä syytä huoleen ole. Syrjäsen mukaan myös jäljitysprosentti on Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella yli 80 prosenttia. – Pirkanmaan osalta tilanne on hallinnassa ja informoimme, mikäli jotakin välittömiä toimia tulee. Edellisten seitsemän päivän aikana Tays on kertonut yhteensä 38 uudesta tartunnasta Pirkanmaalla. Edellisen kerran päiväkohtainen uusien tartuntojen määrä on ollut yhtä korkea 22. syyskuuta. Myös tällöin Tays kertoi 11 uudesta tartunnasta. Koko epidemian aikana tartuntoja Pirkanmaalla on raportoitu nyt 447 koronatartuntaa. Fimlab analysoi eilen sunnuntaina 461 koronavirusnäytettä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koronatilastoon päivittyi maanantaina kolme uutta tartuntaa Pirkanmaalta. Kangasalta, Lempäälästä ja Tampereelta tilastoon lisättiin kustakin yksi tartunta. THL:n mukaan tartuntoja on todettu nyt 18 Kangasalla, 14 Lempäälässä ja 245 Tampereella. THL:n tilasto päivittyy viiveellä. THL ja Tays myös tilastoivat tartuntoja eri tavoin, joten niiden tiedoissa voi olla eroavaisuuksia.