Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Eikö Tampereelta löytynyt kangaskassia? Miksi kulttuurikassi on tehty Englannissa?

Moron lukija ensin ilahtui ja sitten harmistui saatuaan Tampereen kulttuuripääkaupunkihankkeen kangaskassin. Kassin sisällä näet on valmistelappu, jonka mukaan kassi on valmistettu Englannissa. Lukijaa harmittaa, ettei kassia teetetty Suomessa ja mieluiten tietysti Pirkanmaalla. Eikö hankkeeseen olisi paremmin sopinut suomalainen, pirkanmaalainen tai tamperelainen kassi, Tampereen ja Pirkanmaan kulttuuripääkaupunkihaun viestintäsuunnittelija Seppo Roth? – Tietysti olisi paremmin sopinut suomalainen tai pirkanmaalainen kassi. Valitettavasti kotimaisen kassin kappalehinta oli yli nelinkertainen, joten rajallisen budjetin puitteissa emme voineet niitä hankkia. – Siksi valittiin tämä kassi, joka sekin on EU:ssa 100-prosenttisesta puuvillasta valmistettu. Miksi kassi on valmistettu Englannissa? – Käytämme Tampereen kaupungin sopimustoimijoita markkinointimateriaaliemme hankinnassa, ja toimittajan valikoimassa olevat kassit on valmistettu Englannissa. Missä kassit on painatettu? – Tampereella. Eikö kotimaista tai peräti tamperelaista vaihtoehtoa etsitty? – Vaihtoehtoa etsittiin, mutta ei valitettavasti löytynyt kustannuksiltaan meille mahdollista, tamperelaista vaihtoehtoa Tampereen kaupungin sopimustoimijan valikoimasta. – Hyvä, että ihmiset kiinnittävät huomiota tuotteiden alkuperään. Suosimme kotimaista ja paikallista lähituotantoa aina tilanteen salliessa! Kuinka paljon kasseja on tilattu? – Yhteensä noin 3 000 kappaletta. Iso osa on vielä jakamatta. Miten niitä jaetaan? – Kasseja jaetaan hakuun tavalla tai toisella panoksensa antaneille ihmisille. Kassin on voinut saada esimerkiksi palkinnoksi some-arvonnasta tai osallistumalla ideapisteille tapahtumissamme. Jatkossa kasseja jaetaan samaan tapaan erilaisissa tapahtumissa ja tilaisuuksissa.