Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tamperelaiselle joogayrittäjä Anu Niemelle työttömyysturva on toivonpilkahdus: ”Tulot on nolla” – Tässä yrittäjien tärkeimpiä tukitoimia koronakriisissä

Anu Niemi paketoi joogamaton rullalle. Studio Vintin yrittäjä kertoo yksityistunnin päätteeksi, että nyt viimeinenkin joogatunti on ohjattu. Koronavirus on tyhjentänyt joogasalin kalenterin. Toivonpilkahduksen tukalaan tilanteeseen on tuonut hallituksen lupaus helpottaa yrittäjien pääsyä työttömyysturvan piiriin. Hallitus kertoi viikko sitten perjantaina sopineensa noin 15 miljardin euron kokonaisuudesta, jolla koronavirusepidemian haittoja minimoidaan. Yrittäjien pääsy työttömyysturvan piiriin on yksi toimista. Anu Niemi on jo päättänyt hakea tukea, kun se on mahdollista. – Se olisi ihan mielettömän ihanaa. Yrittäjänä ei ole minkään tuen piirissä eikä tukea tule mistään liitosta, hän sanoo. – Nyt tilanne on ihan katastrofaalinen yrittäjälle. Koulu on kiinni, joten tulot on nolla. Kaikki tuki ja apu on tärkeää, jotta selviää lainoista ja laskuista. Vielä torstaina oli kuitenkin epäselvää, miten työttömyysturvan piiriin pääsy käytännössä toteutuu. Työmarkkinaneuvos Kimmo Ruthin mukaan tämän hetken suunnitelma on, että lakiesitys on valmis esittelyyn ensi viikolla. – Lakiesitys on valmisteltavana kiireellisenä, hän sanoo. Korona sysäsi tyhjän päälle Anu Niemi kertoo monen kollegansa jääneen hetkessä täysin tyhjän päälle. Moni joogaopettaja tekee töitä toiminimellä. Harvalla on suurta puskuria. – Pienissä yrityksissä eletään kädestä suuhun. Hän on jo selvittänyt, että koronavirus on Studio Vintin tapauksessa suljettu keskeytysvakuutuksen ulkopuolelle. Niemi kuvailee koronaviruksen aiheuttamaa tilannetta epätodelliseksi. Hän ei silti panikoi tai ole hädissään. – Joogaopettajana tajuan, ettei se auta, vaan ainoastaan heikentää vastustus- ja toimintakykyä. Niemi sanoo ymmärtävänsä, ettei valtiollakaan ole määräänsä enempää rahaa, mutta toivoo, että yrittäjiä vastaan pystytään silti tukemaan edes vähän, esimerkiksi helpottamalla yrittäjäeläkemaksuja ja verotusta. Kaksi puhelinta käyttöön Anu Niemi ei ole ainoa yrittäjä, joka toivoo päättäjiltä nopeasti vastauksia ja toimia. Pirkanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Pasi Mäkinen kertoo, että jo maanantaina kysymyksiä työttömyysturvasta tuli sillä tahdilla, että niihin olisi saanut vastata kahdella puhelimella. – Jostain syystä meille soitetaan ympäri Suomea, Mäkinen kertoo. Työmarkkinaneuvos Kimmo Ruth kertoo, että tiedossa on, että asiasta tulee tiedusteluja. – Kieltämättä viestinnällinen puoli on hankala. Ihmisillä on tieto olemassa hallituksen linjauksesta, mutta ratkaistuja ei ole vielä pystytty tuottamaan lakiesityksen muotoon. Sen takia tilanne aiheuttaa ymmärrettävästi hämmennystä sekä te-toimistoissa että yrittäjäkunnassa. Business Tampereen yrityskehityksen ja toimintaympäristön johtaja Niina Immonen kertoo, että paikallisesti Pirkanmaalla suunnitellaan nyt yrittäjille kaikki palvelut kokoavaa kriisiapunumeroa, joka helpottaisi avun hakemista. Tuet maksuun takautuvasti Mäkinen arvioi, että yrittäjän pääsy työttömyysturvan piiriin on tärkeä erityisesti monille pienyrittäjille. Pirkanmaalla yhteydenottoja on tullut esimerkiksi sote-alan yrittäjiltä, tapahtumajärjestäjiltä, ravintola-alalta ja taksiyrittäjiltä. Kaikkia yhdistää se, että koronavirus on ajanut liiketoiminnan vaikeuksiin. – Yhtäkkiä laskutus on loppunut, Mäkinen sanoo. Suomen Yrittäjät toivoo, että työttömyysetuus on haettavissa mahdollisimman yksinkertaisella prosessilla ja pian. Yrittäjien näkemyksen mukaan työttömyysetuuden pitäisi tulla voimaan takautuvasti kriisin alusta. Tärkeintä on hyvinvointi Joogastudio Vintti sijaitsee kirjaimellisesti vintillä Tampereen Näsilinnankadulla. Niemi perusti yrityksen yhdessä Sanni Haahdenmaan kanssa kolme vuotta sitten. Haahdenmaa on tällä hetkellä äitiyslomalla. Joogasalin tyhjennyttyä joogatunneista Niemi on jo ideoinut nettijoogatunteja. Poikkeustilanne alleviivaa joogayrittäjän mielestä hyvinvoinnista huolehtimisen tärkeyttä. – Rahasta viis, haluamme huolehtia asiakkaista. Olemme järjestäneet pieniä iltameditaatioita ja kyselleet joogaajien kuulumisia. Asiakkaissamme on paljon yksinasuvia. On tärkeää, että jokaisella ihmisellä olisi nyt yhteisö. Hallitus on valmistellut mittavan tukipaketin yritysten tueksi koronavirusepidemian haittojen torjuntaan. Yrityksiä rahoittavat muun muassa Finnvera, Business Finland, ely-keskukset ja Teollisuussijoitus. Finnvera Finnvera myöntää ensisijaisesti takauksia pankkien yrityksille myöntämille lainoille. Takauksia on kolmenlaisia. Alkutakaus enintään kolme vuotta toimineille yrityksille alle 100 000 euron rahoitustarpeeseen. Pk-takaus yli kolme vuotta toimineille yrityksille alle 150 000 euron rahoitustarpeeseen. Finnvera-takaus on tarkoitettu yli 150 000 euron rahoitustarpeeseen. Rahoitusprosessi etenee niin, että yritys neuvottelee pankkinsa kanssa lainasta. Takauksen tyypistä riippuen takausta hakee Finnveralta joko pankki tai yritys itse. Jotta yritys voi saada takauksen, sen toiminnan on täytynyt olla kannattavaa ennen kriisiä. Lisäksi on pystyttävä arvioimaan, että yrityksellä on riittävä velanhoitokyky kriisin jälkeen. Rahoitushakemusten määrä on moninkertaistunut. Torstaina 26.3. kerrottiin, että Finnvera on saanut kahdessa viikossa yli 4 000 hakemusta. Rahoituspäätöksiä tehdään nyt päivittäin yli 400. Normaalisti viikossa käsitellään noin 300 hakemusta. Päätökset koskevat sekä uusien pankkilainojen takauksia että vanhojen vastuiden järjestelyjä. Yleisin rahoitusratkaisu on ollut pk-takaus. Sen käsittelyaika on ollut noin kaksi vuorokautta. Lyhennysvapaiden järjestelyiden käsittelyaika on ollut kolme vuorokautta. Yli miljoonan euron takauspäätösten käsittely vaatii Finnveran arvion ja kestää siksi pidempään. Business Finland Business Finland rahoittaa Suomessa toimivia pk- ja midcap-yrityksiä, joiden liiketoiminta kärsii koronavirustilanteesta. Rahoitus on jaettu esiselvitysrahoitukseen ja kehittämisrahoitukseen. Esiselvitysrahoitus on enintään 10 000 euron rahoitus, jonka turvin yritys voi selvittää ja suunnitella esimerkiksi uusia liiketoimintoja ja korvaavia alihankintaketjuja. Enintään 100 000 euron kehittämisrahoituksella yritys voi toteuttaa kehittämistoimenpiteitään. Tavoitteena on, että toimenpiteet luovat yrityksen tuotteisiin tai tuotantoon uusia ratkaisuja. Rahoituspalvelujen kohteena ovat muun muassa matkailuala, luovat ja esittävät alat sekä muut toimialat, joiden alihankintaketjujen toimivuuteen koronavirustilanne vaikuttaa. Rahoitukset ovat avustusmuotoisia ja niitä haetaan verkossa Business Finlandin asiointipalvelussa . Keskiviikkoon mennessä rahoitusta oli haettu Business Finlandilta jo noin 368 miljoonan euron edestä . Ely-keskukset Ely-keskukset myöntävät kehittämisavustuksia koronavirustilanteesta kärsineille pk-yrityksille erityisesti palvelualoilla. Toisin kuin Business Finland, ely-keskukset rahoittavat myös kommandiittiyhtiöitä ja toiminimiyrityksiä. Kehittämisavustus on tarkoitettu yrityksille, joilla on edellytykset jatkuvaan kannattavaan toimintaan ja tahtoa toimintansa kehittämiseen. Sitä voidaan käyttää yrityksen liiketoiminnan kehittämiseen ja uudistamiseen. Avustusta haetaan Ely-keskusten verkkosivuilla erillisellä hakuilmoituksella. Palvelun arvioidaan aukeavan perjantaina tai ensi viikon alussa.