Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Moron lukijakolumnisti Karoliina Tiilikaisen mietteitä muuttolintujen lähtiessä: ”Suomen kokoisessa maassa kaikki on paikallista”

Syksyllä muuttolintujen lähtiessä itsekin tulee mietittyä lähtemistä ja jäämistä. Nuoruudessa itselleni oli paljon tärkeämpää lähteä kuin jäädä. Jaoin maapallon kahdeksaan lohkoon ja suunnittelin asuvani jokaisella niistä. Tähän tavoitteeseeni en koskaan päässyt, vaikka lähteä kyllä osasin: olen asunut Suomessa seitsemällä ja ulkomailla neljällä eri paikkakunnalla. Eräänä päivänä hanhia katsellessa tajusin, etten ole lähtenyt enää aikoihin. Enimmäkseen olen jäänyt ja hyvä niin. Tämä asia selkeni entisestään, kun tekohengitin kesää syyskuussa Henkan Takapihan festareilla. Mikä ihana konsepti, jossa festarikesä jatkuu vielä syyskuussa tunnelmallisella sisäpihalla. Ihmettelimme tätä uutta tapahtumaa Rakkaani kanssa, kun viereemme tuli iloinen mies juttelemaan. Aikansa rupateltuaan hän kysyi, olemmeko paikallisia. ”Juu, ollaan”, me vastasimme. Samalla nanosekunnilla tajusin, etten ole koskaan ennen kutsunut itseäni paikalliseksi. Ymmärsin, että 16 vuotta jäämistä lähtemisen sijaan saattaa tosiaan tehdä ihmisestä paikallisen. Samalla kun kävin tätä diskurssia pääni sisällä, Rakkaani kysyi mieheltä: ”Entäs sinä, mistäs päin sinä olet?” olettaen hänen olevan kenties jopa Helsingistä. Mies vastasi:” En oo paikallisia, oon Pirkkalasta!”. Repesin ihan täysin sisäisesti. Tämän ihanan kohtaamisen jälkeen olen miettinyt käsitettä paikallisuus paljonkin. Suomen kokoisessa maassa toisaalta kaikki on paikallista, ja toisaalta kymmenen kilometriä voi olla merkittävä niin kuin iloisen miehen tapauksessa. Omassa perheessäni on kaksi täysin paljasjalkaista tamperelaista, lapseni ja mäyräkoirani. Minä olen välitilassa; tulossa paikalliseksi kenties lapseni kautta. Silti joskus olen miettinyt, millaista olisi olla oikeasti paikallinen. Mitä jos koko suku olisi täältä? Miltä tuntuisi tietää paikkojen historia ja oman kaupunginosan tarina omien kokemusten kautta? Miltä tuntuisi sopia treffit äidin kanssa torstaina Stoccalle tai siskon kanssa terassille kesäiltana? Miltä tuntuisi, kun kaupunki olisi se oma kaupunki? Hyvä ystäväni on aivan oikea paikallinen ja usein ihastelen hänen mutkatonta suhdettaan kaikkeen. Hän asuu ympäristökunnassa, mutta määrittelee silti itsensä tamperelaiseksi, koska on sitä alun perin. Näitä mietiskellessä hoksasin, että jos en olisi itsekin muuttanut neljä vuotta sitten Pirkkalaan, olisin asunut nyt Tampereella kauemmin kuin koskaan missään muualla. Ehkä paikallisuus muodostuukin perheen kautta. Muistin hiljattain myös hassun seikan, kun selasin vanhoja keittokirjojani. Minulla oli tapana teininä leipoa leipää sunnuntaiaamuisin, kun muut vielä nukkuivat. Ja arvatkaapa, mitä minä usein leivoin? No rievääpä tietenkin. Tampere on tainnut olla henkinen kotini jo kauan ennen kuin olen sitä edes tiennyt. Kirjoittaja on äiti, opettaja ja Moron lukijakolumnisti. Näitä mietiskellessä hoksasin, että jos en olisi itsekin muuttanut neljä vuotta sitten Pirkkalaan, olisin asunut nyt Tampereella kauemmin kuin koskaan missään muualla. Ehkä paikallisuus muodostuukin perheen kautta.