Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Palvelushaluttomuus iskee harvaan – Sotilaskarkuruus on Suomessa harvinainen ilmiö

Suomalainen varussotilas jättää harvoin tulematta kasarmille palvelusajan alettua. – Pääsääntöisesti ihmiset huolehtivat omista asioistaan, mutta aina joitain unohduksia voi nuorille tietysti tapahtua. Todella harvinaista se joka tapauksessa on, koko ikäluokasta ehkä promillen tai parin luokkaa, ei edes prosentin, arvioi majuri Jarmo Salonen pääesikunnasta. Ensimmäisten viiden vuorokauden ajan kyse on luvattomasta poissaolosta, sen jälkeen poissaolo luokitellaan sotilaskarkuruudeksi. – Silloin puhutaan jo sotilasrikoksesta. Samalla henkilö etsintäkuulutetaan, jolloin poliisi ottaa hänet tavattaessa kiinni ja toimittaa lähimmälle kasarmille. Poliisi saa etsintäkuulutetun kiinni useimmiten esimerkiksi normaalin liikennevalvonnan yhteydessä. Sotilaskarkureita ei enää lähdetä hakemaan kotiovelta. – Kaikkein helpoimmalla selviää, kun ottaa mahdollisimman nopeasti unohduksen huomattuaan yhteyttä joko suoraan varuskuntaan tai omaan aluetoimistoon, Salonen sanoo. Vaihtoehtona varussotilaspalvelukselle on siviilipalvelus, joka yleensä suoritetaan yhteiskunnalle yleishyödyllisessä työssä. Siviilipalvelukseen haetaan joko kutsunnoissa, varussotilaspalveluksen aikana tai sen jälkeen. Varussotilaspalvelukseen astumisen jälkeen hakemus siviilipalvelukseen toimitetaan varuskunnan joukko-osaston komentajalle. Varussotilaspalvelus kestää 165, 255 tai 347 päivää. Siviilipalvelus on nykyisin 347 päivän mittainen. Palveluksensa aloitti yli 12 000 varussotilasta Liikenne varuskuntien porteilla vilkastui jälleen maanantaina 8. heinäkuuta, kun palveluksensa aloitti hieman yli 12 000 varussotilasta. Suurin osa asevelvollisista, lähes 10 000, aloittaa palveluksensa maavoimien joukko-osastoissa, eli Porin prikaatissa, Karjalan prikaatissa ja Kainuun prikaatissa. Ruotsinkieliset alokkaat aloittavat palveluksensa pääosin merivoimien Uudenmaan prikaatissa. Heitä varussotilaiden joukossa on noin 700. Palvelus alkaa kahdeksan viikkoa kestävällä peruskoulutuskaudella. Ensimmäisinä viikkoina varussotilaille opetetaan perusteet toimia turvallisesti niin yksittäisenä sotilaana kuin taistelijaparina. Puolustusvoimien mukaan peruskoulutuskauden koulutuksen sisältö ja toteutustapa on sama kaikissa puolustushaaroissa. Peruskoulutuskaudella arvioidaan myös soveltuvuus erikois- ja johtajakoulutukseen sekä tehdään ensimmäiset kuntotestit. Erikoisjoukkoihin, kuten esimerkiksi laskuvarjojääkäri-, sukeltaja- tai varussotilassoittajakoulutuksiin, haetaan erillisellä haulla. Useimpiin tehtäviin voi hakea vielä kutsuntojen ja palveluspaikan määrittämisen jälkeenkin, mutta jos mieluinen erikoisjoukko on ennalta tiedossa, siitä kannattaa kertoa jo kutsuntatilaisuudessa. Heinäkuun saapumiserän miehistön erityistehtävähaku alkoi samana päivänä, kun uudet alokkaat astuivat palvelukseen. Hakuaika puolestaan päättyy 28. heinäkuuta.