Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Lauha sää jatkuu – valkea joulu epävarma Pirkanmaalla: ”Ei ole poissuljettu, että jokin lumisadealue menisi alueen yli”

Kahden viikon päästä vietetään joulua. Ennuste lupaa lauhaa säätä. Forecan päivystävä meteorologi Ilkka Alanko arvioi, että jouluaattona lämpötila Tampereella ja muualla Pirkanmaalla on päivällä nollasta plus kahteen astetta. Forecan tilaston mukaan viime vuoden jouluaattona Tampereella Härmälän havaintopisteessä pakkasta mitattiin iltapäivällä kahdeksan asetta. Joulupäivänä lämpötila nousi asteen verran plussan puolelle. Uusi vuosi otettiin vastaan parin asteen pakkasessa. Alanko sanoo, että tulevalla jouluviikolla lämpötila sahaa nollan molemmin puolin. Välillä on lauhaa ja välillä tulee kylmempi purkaus. Varsinaisia lumisateita ei olisi tulossa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että valkea joulu on etelässä hyvin epävarma. – Ei kannata toivoa pois toivoa. Ei ole poissuljettu, että jokin lumisadealue menisi alueen yli, Alanko sanoo. Hän sanoo, että korkeapaine näyttäisi vahvistuvan Keski-Euroopassa, jolloin lännestä ja lounaasta tulevan matalapaineen reitti menisi Suomen yli itään. Forecan kuukausiennusteessa meteorologi Joanna Rinne kirjoittaa, että lauha ja sateinen sää jatkuu ensi vuoden alkuun asti. Hänen mukaansa etelässä ei ole pysyvän talven merkkejä. Varmin valkea joulu on Pohjois-Suomessa, vaikka lämpötilat käyvät tällä viikolla plussan puolella Lapissa asti. Kuukausiennusteen mukaan loppuvuosi on Suomessa tavanomaista joulukuuta sateisempi tai keskimääräisissä lukemissa. Forecan kuukausiennusteen mukaan lämpötilat ovat kuluvalla viikolla 2–3 astetta keskimääräistä korkeampia ja ensi viikolla 4–5 astetta keskimääräistä lämpimämpiä. Ilmatieteenlaitoksen mukaan Tampereen viime vuoden joulukuun keskilämpötila oli miinus 2,2 astetta, kun vuosien 1981–2010 keskiarvo on miinus 4,1 astetta.