Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Maastopyöräilijä osui paikalle juuri kun autot alkoivat kuin itsestään luisua ulos tieltä Sappeessa: "Tämä on niin koominen juttu, etten koskaan ole nähnyt vastaavaa"

Sappeen laskettelukeskukselle vievä Sappeenvuorentie suljettiin lauantaina iltapäivällä liikenteeltä. Tämä tarkoittaa, etteivät iltalaskijat päässeet ajamaan keskukselle eivätkä jo laskemassa olleet päässeet pois. Hauholainen Harri Maula oli keskuksessa maastopyöräilemässä ja osui sattumalta Sappeenvuorentielle juuri, kun ensimmäinen auto luisui ulos tieltä. – Ensin ajattelin, että se on hieman liian kovaa tullut, mutta pian näin toisen auton ulkona tieltä. Hetkeä aiemmin Maula oli nähnyt kuinka toisena ulos tieltä päätynyt auto oli ottanut kyytiin ensimmäisen auton kuljettajan ja matkustajat. Maula oli menossa antamaan toisena ojaan suistuneelle työntöapua yhdessä paikalle saapuneen kolmannen auton kuljettajan kanssa, kun tämän auto valui ulos tieltä. – Kun kolmas kuljettaja tuli ulos autosta, hänen autonsa lähti itsekseen luisumaan penkkaan. Tämä on niin koominen juttu, etten koskaan ole nähnyt vastaavaa, Maula sanoo. Hän arvioi, että autot joutuivat ongelmiin, koska jäisen tienpinnan päälle oli satanut kevyttä irtolunta eikä renkaiden pito riittänyt. Lopulta ojaan päätyi kolme autoa ja tielle poikittain kaksi. Sitten pelastuslaitos katkaisi liikenteen. Autoissa olleista kukaan ei loukkaantunut, vaikka yhdessä autoista oli vain lapset kyydissä, kun se luisui tieltä perä edellä syvälle ojaan. Tie hiekoitettiin Pelastuslaitos sulki tien hieman ennen kolmea iltapäivällä. Paikalle odotettiin hiekoitusautoa. Ongelmia aiheuttanut alamäki saatiin hiekoitetuksi ja autoja päästettiin yksi kerrallaan pois keskukselta kello 16.30 alkaen. Kokonaan tie saatiin auki puoli seitsemän aikaan illalla. Tien sulkeminen johtui poikkeuksellisen liukkaasta ajokelistä, kertoo pelastuslaitoksen tilanne- ja johtokeskuksen päivystävä palomestari Tomi-Pekka Olkkonen . – Mäki on niin liukas, että pelastuslaitokselta pyydettiin virka-apua. Toistaiseksi tie on suljettu, jotta saadaan mäki siihen kuntoon, että se on liikennöitävissä, Olkkonen sanoi kolmen jälkeen iltapäivällä. Olkkosen mukaan mäkinen tie oli ollut niin liukas, että sitä ylös yrittäneet olivat lähteneet liukumaan alas. Pelastuslaitos sulki tien hieman sen alkuristeyksen jälkeen, jotta tielle pyrkivät autot pääsevät kääntymään takaisin. Liukas keli sai useamman auton vaikeuksiin, mutta tarkkaa tietoa autojen määrästä tai niiden mahdollisista vahingoista ei ole. Rinneliiketoimintajohtaja Kosti Puurusen mukaan pois mieliville saatiin nopeasti tiedotettua asiasta ja he siirtyivät autojonon sijaan odottamaan keskukseen.