Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

"Minussa näkyy se, että äiti oli psykiatri ja isä leikkeli ruumiita” – Jarkko Martikaisen Tampere-talon konsertin voi kokea suorana Aamulehden verkossa

Jarkko Martikainen, olet sanonut, että ydinkysymys sinulle kirjoittajana kuuluu ”Miksi olemme täällä?”. Kerro liki viisikymppiseksi ennättäneen miehen väliaikatieto asiasta. – Väliaikatieto on se, että olemme täällä toisiamme varten. – Mutta jos ihminen hukkaa ja unohtaa itsensä, ensin mainittu haaste ei toimi. Pitäisi pystyä tasapainoilemaan näiden kahden vaikuttimen välillä. Tästähän on olemassa se Nasaretilaisen suuhun tyrkätty lause, että tekee toisille sen, minkä toivoisi itselleen tehtävän. – Toteuttaminen on kyllä valitettavan vaikeaa. Moni kuulija kertoo saaneensa lauluistasi tukea elämän kuoppakohdissa. Yksi uusimmista lauluistasi on koiran kuolemasta kertova Kiitos kaikesta. Kai siitäkin on tullut palautetta? – Palaute on ollut yllättävän vuolasta. – Ja kyllä kyllä, laulu kertoo omasta koirastani, Toivosta. Taloudessamme oli kymmenen ja puoli vuotta elukka, joka oli aina hyvillä fiiliksillä liikkeellä. – Siinä näkyi olemassaolon riemu. Toivoin, että kunpa tuo olis joku epidemia, joka tarttuisi minuunkin. Että osaisi olla oikeasti kiitollinen elämänsä päivistä. Sen takia se laulu oli niin tärkeätä tehdä. – Vaikka oli se aika kovapäinen koira välillä ja kuolan eritys aivan tajutonta. Järjestys talossa ei enää ollut yhtä skarppi kuin Valamon luostarissa. Kun asuu tollasen hölmöläisen kanssa ei voi elää steriilisti ja sulkea mielestään sitä tosiasiaa, että savisen maan kuoppaanhan tässä lopulta päädytään. Sinulla on sellainenkin laulu kuin ”Kaikki me kuolemme pian”. Olet psykiatri-äidin ja patologi-isän poika. Se on tainnut vaikuttaa? – Niin, isä leikkeli ruumiita, ja minun laulujeni otsikot voivat tuntua välillä vähän raflaavilta. Vaikutus on olemassa. – Ehkä merkittävämpää on se, että olen auttajien poika. Auttaminen oli heidän työnsä tärkein määre, isäni oli myös syöpätutkija. Ehkä se vaikutti minuunkin sen verran, että minusta tuli puolivahingossa tämmöinen puoskari. En voi tietää, onko lauluillani todellista merkitystä, mutta mun pyrkimys on hyvään. – Välillä totta kai haluan myös häiritä ihmisiä, koska pidän taiteesta, joka vähän häiritsee. Ilmeisesti taiteilijan kuuluu häiritä myös vakiintuneita faneja tekemällä asioita eri tavalla kuin ennen. Miten pahasti väki häiriintyy? – Jotkut häiriintyy pahasti. Yksi kaveri kirjoitti, että minkä takia sekavuus, villiys ja huutamisen määrä on vähentynyt sitten vaikkapa vuoden 1994. – Vastasin, että esimerkiksi sen takia, että tuosta ajasta on kulunut 25 vuotta. Minä olen aivan eri ihminen nykyään, enkä halua leikkiä sitä ihmistä, joka olin silloin. – Käsitän, että jonkun Usko -tyyppisen levyn melkein kamarimusiikillinen anti voi synnyttää joissain sen ajatuksen, että mitä helvettiä. Missä on särömeri, missä ovat kiivaimmat rumpukompit? – Nyt olen puolet vanhempi, ja se vaikuttaa kaikkeen minussa, myös laulun kirjoittamiseen. En jaksa enää ryypätäkään sillä tavalla kuin nuorena. Ei toimi enää, ei pysty. Iän myötä tulee fysiologisia muutoksia, saati sitten pään sisäisiä muutoksia. Toisentyyppiset asiat kiinnostavat. – Voi olla. että pienen hetken olisi helpompaa keskittyä harjoittamaan nostalgiaa sitä kaipaavien kuulijoiden kanssa. Mutta se on parasta jättää vanhuuteen, kun muistellaan niitä aikoja, kun vielä oltiin elossa. – Olen levoton ja haluan tehdä loppuelämäni asioita, jotka kiehtovat minua. Ja olen niin naiivi, että uskon tekeväni vielä sen itselleni tärkeimmän levyn. Keikkailet ihmeen notkeasti moninaisissa paikoissa. Loikit Vastavirta-klubilta Tampere-taloon ja loppuvuodesta UMO:n kanssa pienelle kirkkokiertueelle. Kirkoissa olet tainnut laulaa ennenkin? – Se touhu alkoi vuonna 2010, kun olin soittamassa Oulun Hupisaaren juhlateltassa Radiopuhelinten kanssa samalla keikalla. – Puheilleni tuli viisihenkinen delegaatio pyytämään omalle festivaalilleen. Kävi ilmi, että kyse oli Herättäjäjuhlista. Laulujeni teemat olivat kuulemma ihan samat, joita he mietiskelivät. – Kerroin rehellisesti, että olen epäilijä ja tapakristitty, mutta se ei heitä haitannut. – Keikkapaikkojen moninaisuus on ihanin asia, mitä minulle on viimeisten kymmenen vuoden aikana tapahtunut. Törmään niin monenlaisiin järjestäjiin ja kuulijoihin. – Ei monia tamperelaisia saa Vastavirran yökeikalle edes aseella uhkaamalla, vaikka ne tykkäisivät musasta. Ne on nukkumassa silloin. Vastaavasti toiset menevät Tampere-taloa mieluummin Vastavirralle humuttelemaan ja ottavat kunnon pohjat, että on sitten keikan alkaessa vastaanottavaisella fiiliksellä. – Kaikesta tästä seuraa se, että duuni ja maan kiertäminen säilyy värikylläisenä ja monipuolisena. Nykytilanne ei liene erityisen laskelmoitu? – Tämä kaikki on tapahtunut ihan vahingossa. En olisi ikinä uskonut Euthanasian ekoissa treeneissä syksyllä 1986, että koskaan tienaisin markkaakaan näillä hommilla. Halusin vain ottaa osaa lajiin ja tehdä edes yhden niin upean kappaleen kuin Terveillä käsillä tai Kansanturvamusiikkikomissiolla. – Ja nyt kun on tässä... Totta kai mulla on kovan työteliäisyyteni lisäksi ollut mitä lie johdatusta – tai tähdet oikeassa asennossa. Intimissimo: Jarkko Martikainen. Tampere-talon Pienessä salissa 27.9. klo 19.30. Aamulehti lähettää konsertin suorana verkossa osoitteessa aamulehti.fi/live.