Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Jaakko Hänninen sai pitkän jatkopestin: "Onhan tämä poikkeuksellista"

Maantiepyöräilyn ammattilainen Jaakko Hänninen sai Italian ympäriajon lomassa turvattua ammatillisen tulevaisuutensa lähivuosiksi. Hänninen, 23, solmi AG2R La Mondiale -joukkueen kanssa jatkosopimuksen vuoden 2024 loppuun. Aiempi sopimus olisi loppunut vuoden 2021 lopussa. –  Onhan tämä poikkeuksellista, että ulkomaalaisena ajajana sain tällaisen pitkän jatkosopimuksen. Olen joukkueemme ensimmäinen ajaja, jolla on sopimus vuodelle 2024. Joukkueenjohto on ollut tyytyväinen kehitykseeni ja työpanokseeni, Hänninen kertoi suomalaisseuransa TWD-Länkenin tiedotteessa. Ranskan Nizzassa asuvaa Hännistä ilahdutti etenkin se, että jatkopesti solmittiin ennen kuin ensimmäinen sopimus oli katkolla. Se oli osoitus luottamuksesta ja siitä, että Hänninen kuuluu joukkueen tulevaisuuteen. –  Nyt voin ilman paineita keskittyä harjoitteluun ja itseni kehittämiseen, Hänninen sanoi. Hänninen sai ensi pestin joukkueeseen kaksi vuotta sitten ajettujen maantiepyöräilyn MM-kisojen jälkeen. Hännisen työnäyte oli alle 23-vuotiaiden MM-pronssi Itävallan Innsbruckissa ajetuissa kisoissa. Ammattilaisura alkoi 1. elokuuta 2019. Ennen lauantaina alkanutta Italian ympäriajoa Hänninen ajoi Italiassa Tirreno–Adriatico-etappiajon, jossa hän sijoittui 23:nneksi ja oli nuorten kilpailun kuudes. Epävirallisten tietojen mukaan La Mondiale -joukkueen uusi sponsori, ranskalainen autonvalmistaja Citroen, auttaa nostamaan joukkueen vuosibudjetin 23 miljoonaan euroon. Belgialainen olympiavoittaja Greg Van Avermaet ja luxemburgilainen Bob Jungels vahvistavat joukkuetta ensi vuoden alusta. –  Kaikki muutokset ovat myönteisiä myös minun kannaltani. Uuden sopimuksen ehdot ovat sellaiset, että vaihtoehtoja ei tarvinnut miettiä, Hänninen sanoi.