Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Ajax tiputti Juventuksen – 19-vuotias kapteeni puski voittomaalin

Torinossa kaikki odottivat Juventuksen hoitavan kotikentällään Ajaxin helpostikin. Vaikka Amsterdamissa isännät olivat venyneet 1–1-tasatulokseen, mutta kun Cristiano Ronald o vei Vanhan rouvan yhteismaaleissa 2–1-johtoon, vaikutti ottelupari jo ratkaistulta. Portugalilainen näki hollantilaispelaajien kaatavan toisiaan, ja kun Jöel Veltman oli nurmen pinnassa, jäi Ronaldolle helppo työ puskea kotijoukkueen avausmaali. Toki Juventus osaisi hallinnoida johtoasemaansa. Toki se kotikentällä pitäisi nollan omassa päässään. Kaikki olettamukset osoittautuivat kuitenkin vääriksi 33. minuutilla, kun Donny van de Beek tasoitti otteluparin kylmänviileällä sijoituksella. Pallo tuli Van de Beekille onnella, mutta sen jälkeen nuorukainen osoitti harvinaista kypsyyttä upottamalla tasoituksen alakulmaan. 1–1-taukotilanne tarkoitti tietenkin, että Allianz Stadiumilla olisi pelattu pitkän kaavan mukaan, mikäli tilanne olisi säilynyt toisenkin jakson jälkeen samana. Toisaalta yksikin Ajax-maali kääntäisi vierasmaaliedun hollantilaisseuralle. Ja se todellakin haki sitä. 54. minuutilla Juve-veskari Wojciech Szczesny pelasti vielä upealla yhden käden torjunnallaan Hakim Ziyechin vedon. Kotijoukkue oli hätää kärsimässä, eikä päävalmentaja Massimiliano Allegri saanut edes vaihdoilla uutta ryhtiä raitapaitojen peliin. 19-vuotias Matthijs de Ligt toimi lopullisena pyövelinä. 67. minuutilla van de Beek antoi kulmapotkun, ja de Ligt nousi puskuun kahden Juventus-pelaajan takaa. Nuorukainen sai tukevan osuman palloon ohjaten sen arvokkaaksi 2–1-voittomaaliksi. Ziyech nöyryytti vielä kerran Szczesnyä, mutta marokkolaisen osuma hylättiin paitsiona. Ajax ei tarvinnut sitä, koska Juventus ei pakottanut edes Ajax-veskari André Onanaa huipputorjuntoihin. Ajax on nyt tiputtanut sekä Real Madridin että Juventuksen Mestarien liigasta. Ehkä on korkein aika ottaa se tosissaan. Hollantilaisjoukkue on nyt neljän parhaan joukossa. Se saa välierissä vastaansa joko Tottenhamin tai Manchester Cityn.