Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tältä näytti, kun ratikalla ajettiin keskiviikkona maksiminopeudella: ”Kyllä se Hervannan mäessä kovempaakin kulkisi”

Tampereen ratikan koeajot jatkuivat keskiviikkona välillä Pohjois-Hervanta–Turtola. Ensimmäistä kertaa ratikkaa kulki maksiminopeutta eli 70 km/h. – Testi sujui mainiosti. Tämä oli hieno huipennus radan todentamistesteille, kertoo koeajokoordinaattori Niina Uolamo Tampereen Ratikka Oy:stä. Matka Pohjois-Hervannasta Turtolan pysäkille kesti pysähdyksineen kolmisen minuuttia. Puikoissa oli kaksi Skoda Transtechin kuljettajaa. Ratikan suunnitteluvaiheessa on linjattu, että vaunut kulkevat maksimissaan samaa nopeutta kuin tieliikenne. Hervannan valtaväylällä nopeusrajoitus on 70 km/h. Kuinka lujaa tuollainen ratikka parhaimmillaan kulkee? – Näihin rakennetaan rajoittimet, eikä vaunuilla pääse yli seitsemääkymppiä. Kyllä se Hervannan mäessä kovempaakin kulkisi, koska massaa on paljon. Koeajot jatkuvat torstaina Hermiankadulla. Silloin on tarkoitus testata maaliraiteen valintaa varikkoalueella. Uolamon mukaan koeajot ovat sujuneet kaikkinensa hyvin. Jos pieniä pulmia onkin tullut eteen, ne on selätetty nopeasti. Koeajot ovat sujuneet suunnitelmien mukaan koronaviruksesta huolimatta.