Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Vanha sähköasema puretaan maan tasalle Tampereella – rakennus ehti seistä vuosia tyhjillään

Vanhaa sähköasemaa puretaan Tampereen Rautaharkossa. Purkutyöt käynnistyivät 16. syyskuuta. Projekti-insinööri Matti Laurila kertoo, että purkutöille on varattu aikaa marraskuun loppuun asti. Maan tasalle purettava sähköasema on ollut tyhjillään vuodesta 2015 lähtien. – Sähkölaitos muutti tuolloin uusiin, vanhan sähköaseman taakse valmistuneisiin tiloihin, Tampereen Sähkölaitoksen käyttöpäällikkö Jouni Vanhanarkaus kertoo. Vanha sähköasema on Tampereen kaupungin omistama. Sähkölaitos oli rakennuksessa vuokralla. Vahanarkaus arvioi, että rakennuksen purkamiseen saatettiin päätyä siksi, että sen hyödyntäminen muussa käytössä on hankalaa. Kaupungin kiinteistöpäällikkö Anne Karinen vahvistaa, ettei Tampereen kaupungin suunnitelmissa ole rakennuttaa purettavan rakennuksen tilalle mitään uutta.