Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tekstari: Pispalasta on tulossa ryteikkö

Pispalaa hehkutetaan kauniina maisemapaikkana. Todellisuudessa Pispala on kasvamassa umpeen. Pidän puista, mutta tämä on jo liikaa. Olisiko kirveellä töitä? Viidakon Jane Olen ottanut yhteyttä Paunu  ja Länsilinjojen yhtiöihin toivoen, että lisätään linja-auto vuoroja. Nyt on mahdotonta matkustaa kauempaa kotiseudulle Ikaalisiin. Mennään Bussilla Tampereen yliopiston päätehtävä on kouluttaa ja sivistää opiskelijoita. Ei voi olla, että yliopistomme toiminta keskittyy pelkästään kaupungin tai kaupallisen yhteisön palvelemiseen. Yliopiston pitää olla nimensä mukainen. Humanistisien arvojen pohdinta taiteiden ohella on yhtä tärkeää. Järjen ääni Tampellan kaupunginosan kolkolle kivetylle aukiolle Juhlatalonkadun ja Tampellan Esplanadin risteyksessä olevalle aukiolle tarvitaan 10 mäntyä, 10 vuorimäntyä ja 10 jalavavaahteraa. Kaupunginosan ikäihmiset tarvitsevat lähipuiston, jossa on vehreyttä. Isoäiti Sorsun kioskin muisteluun: Kävimme ennen koulun tuloa kioskin viereen siellä iltaisin tupakalla. Tupakka-askit joissa oli nimi päällä olivat tallessa kioskin tiskin alla. Hessu Ilmarinkadulta