Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Onko oikein tarjota yhtään ymmärrystä netissä alastomia pikkutyttöjä vuositolkulla katselleelle perheenisälle?

Elämäni raskain journalistinen prosessi on ohitse. Olen kirjoittanut jutun alaikäisiin tyttöihin vetoa tuntevasta seksiriippuvaisesta miehestä, Timosta. Piinallisia kysymyksiä riitti loppuun asti. Kuten tämä: sopiiko juttua ylipäänsä julkaista? Onko oikein tarjota yhtään ymmärrystä netistä alastomia pikkutyttöjä vuositolkulla kikkeli kädessä katselleelle perheenisälle? Siitähän tässä on kysymys, ymmärtämisestä, ei hyväksymisestä. Ja siksi vastaukseni on: kyllä. Vain ymmärtämällä Timon kaltaisten miesten seksiaddiktiota ja siitä nousevaa häpeää, syyllisyyttä, itseinhoa ja itsetuhoa voimme ehkä auttaa heitä. Jos käännämme heille selkämme, he eivät edes yritä. Timo ei ole kertomansa mukaan syyllistynyt seksuaalirikokseen. Arvioimme, että Timon kertomus on uskottava, vaikka täydellistä varmuutta asiasta ei koskaan voi olla. Tarkistimme, ettei häntä ole tuomittu rikoksesta. Tiedän, että on olemassa toisenlaisiakin alaikäisiin lapsiin seksuaalista halua tuntevia miehiä. Sellaisia, jotka eivät edes yritä eroon perversiostaan, vaan pitävät sitä luonnollisena. Heitä kutsuisin pedofiileiksi, Timoa en. Tätäkin mietin pitkään. Arvaan, että panemalla otsikkoon sanan ”pedofiili”, klikkauksia olisi ropissut. Sana on kuitenkin nykyään niin vihalla ladattu, ettei sen alta enää löydä itse asiaa, siis kärsivää, sairasta ihmistä, joka yrittää kaikin keinoin toipua. Kuten Timo sanoo: ”en ole vastuussa addiktiostani, mutta toipumisestani olen”. Hän tosiaan tekee kaikkensa, sen uskallan sanoa. Ja tämänkin: Timo ei ole paha, hän on hyvä ihminen. Olen antanut myös seksuaaliterapeutin lukea jutun. Hänen mielestään Timon tarinan ja ajatusten julkaiseminen on hyvä, tärkeä askel. Senkin takia uskallamme panna sen nyt julki. J utun teko kesti kaikkine empimisineen viisi kuukautta. Sen aikana opin ja ymmärsin paljon, muun muassa sen, mitä nettiporno tarkoittaa. Se on ilmestyskirjan peto, itse luotu hirviö, joka lopulta syö ihmisen sielun ja pyyhkäisee koko kauniin lajin maapallolta. Kas kun ihminen tarvitsee rakkautta ollakseen ihminen. Siis kahden ihmisen välistä suhdetta, joka pitää sisällään seksuaalista halua, lämpöä ja kunnioitusta, siis rakkautta. He voivat olla mies ja mies, mies ja nainen, nainen ja nainen, sukupuoleton ja sukupuoleton – mutta koskaan toinen osapuoli ei voi olla alaikäinen lapsi tai tietokoneen litteä näyttö. Miksi nettiseksi sitten vie meiltä rakkauden? Ihan vain silkkaa ilmestyksenomaista markkinapetomaisuuttaan. Se käyttää ihmisen heikkoutta hyväksi vielä nerokkaammin kuin neitsyitä lupaillut Saatana, iskee vyön alle ilman mitään häpyä. Ihminen loi Saatanan, mutta verkon luo verkko itse. Meille käy niin kuin Eeva-Liisa Mannerille , kun hänen uskonsa, toivonsa ja rakkautensa otettiin väkivalloin pois. Niin menetin tärkeimmän, menetin Avaruuden jota ilman rakkaus ei ole rakkautta vaan töykkimistä ja hämärää halua.