Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Ylioppilaalla on kiire elää, koska se on kuulemma elämän parasta aikaa

Omat lakkiaiseni olivat niin vasta, ettei lakkikaan ole ehtinyt parin opiskelijavapun aikana sanottavasti kellastua. Pidin abikeväänä päiväkirjaa, johon merkitsin ajatuksia talviturkin heittämisestä tulevaisuusahdistukseen. Jälkikäteen katsottuna siellä on valtavasti kysymysmerkkejä. Kirjaamani huolet eivät niinkään koskeneet lukiota kuin, no, elämää. Minne haen? Mitä teen? Mitä, jos? Viimeisen lauseen voi täydentää melkein miten vain: Mitä jos valitsen väärin? Mitä jos tylsistyn ja kyynistyn ja huomaan sen sitten, kun minulla on osteoporoosi? Oli pelottavaa tajuta, että se spontaani nuori aikuisuus, josta olin haaveillut, oli lähellä – enkä ollut ehtinyt valmistautua. Missä välissä matkustaisin maailman ympäri, tulisin yleisneroksi, pelastaisin valtameret ja pitäisin loputtomasti hauskaa? Yhtäkkiä tuntuikin, että tulee kiire olla nuori. Valmistumiseni aikaan iso puheenaihe oli yliopistojen ensikertalaiskiintiöt. Ensimmäistä kertaa aloittavien suosiminen sisäänotossa suututti, vaikka se ei olisikaan käytännössä vaikuttanut minuun. Jos on kaikesta epävarma, ei halua sulkea mitään ovia. Tuo kaikki kuulostaa mitättömältä verrattuna siihen epävarmuuteen, jossa nykyiset ylioppilaat ja pääsykokelaat elävät. Heidän on ollut pakko laittaa suunnitelmia uusiksi. Joillekin aloille pääsee käytännössä vain todistusvalinnalla. Tilanne ei käy kateeksi. Kaiken lisäksi monet asiat, joita sain tehdä pari vuotta sitten, ovat mahdottomia. Netflixin katsominen ja pikaruokalassa työskentely onnistuu. Sen sijaan nyt ei voi jättää väliin viimeisiä pääsykokeita ja lähteä Berliiniin. Päiväkirjapohdintani melkein nolottavat nyt. Mutta vain melkein. Moni asia on muuttunut, mutta ajatukset ovat silti tuttuja. En edes halua jaella viisauksia siitä, että kaikkea ei voi suunnitella. En olisi jaksanut kuunnella niitä abiturienttina sen paremmin kuin nytkään. Lisäksi asia on varmasti tullut jokaiselle enemmän kuin selväksi pandemiakeväänä. Lohduttavat sanat siitä, että elämä on pitkä ja me olemme nuoria, ovat kiusallisia, koska olemme kuulleet ne kaikki. Ne eivät auta, sillä nuoruutta ihannoivassa maailmassa tuntuu olevan kuitenkin kiire saavuttaa kaikki heti. Jos ei muuta, niin ainakin joka kesän pitäisi olla maailman paras – sillä kuulemma opiskeluvuodet ovat ihmisen parasta aikaa. Vaikka sanoja ei uskoisi, kannattaa niitä silti välillä toistella itselleen. Kokeita voi uusia, kouluun voi hakea ensi vuonna tai ensi vuosikymmenellä. Tai olla hakematta. Nyt on hyvä hetki syödä kakkua ja vain olla hetki, kun minnekään ei saa kuitenkaan mennä. Kirjoittaja on Aamulehden harjoittelija.