Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Jukola 2019 Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Parkano tarjoaa MM-kultamitalisti Toni Rajalalle tonttia veden ääreltä – "Kysymme ensin Tonilta itseltään, mikä olisi mieluisa lahja”

Parkanossa otettiin ilo irti heti sunnuntaiyönä kaupungin oman pojan Toni Rajalan tuoreesta MM-kullasta. Torille kerääntyi väkeä, ja Parkanon paroni -patsas oli puettu yön aikana asiaankuuluvasti Suomen pelipaitaan. Kaupungin omaa poikaa aiotaan muistaa saavutuksesta. – Johtoryhmässä keskustelimme ja sen jälkeen kaupunginhallituksen puheenjohtajan kanssa, että tontti on yksi vaihtoehto, mutta kysymme ensin Tonilta itseltään, mikä olisi mieluisa lahja, kertoo Parkanon kaupunginjohtaja Kaupunginjohtaja Jari Heiniluoma . Kaupungin johdolla ei ole mielessä tietty tontti, vaan vaihtoehtoja on. – Tontteja on olemassa keskusta-alueella vesistön vieressä. Jos hänen kanssaan päädytään tonttiin, hän voi esittää toiveen paikasta, Heiniluoma kertoo. Kaupunki myös onnitteli tuoretta mestaria tekstiviestitse. – Hän on meille tärkeä jääkiekkoharrastuksen esikuvana, ja muutoinkin hän on pitänyt kivasti Parkanoa esillä, Heiniluoma kertoo. Esikuvia tarvitaankin. Heiniluoma kertoo, että Parkanossa alkaa elokuussa lukiossa urheilupainotteinen vaihtoehto. – Siinä voi valita jääkiekon, salibandyn tai e-sportin opinto-ohjelman lukio-opintoihin. Jäähalli on aivan valmistuvan uuden koulun vieressä.