Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Moron meirän kekkerit Karjalanpuistossa: Muisto Elää -patsaan luona raikasi kuorolaulu

Koska juhlat olivat ja missä? 4.6.2020 Puolustusvoimain lippujuhlapäivänä Karjalanpuistossa Muisto Elää -patsaalla. Mitä te juhlitte? Meillä on ollut tapana pitää kesän puistokonsertti patsaalla, samalla kun eri karjalaisyhteisöt tuovat vuorollaan tervehdyksensä sinne. Kesäkonsertti oli nyt peruutettu olemassa olevan tilanteen vuoksi. Oliko ohjelmaakin? Karjalan Kaiun vuoro oli tänä vuonna laskea kukat. Koska kesän alku oli kauneimmillaan ja sää suosi, päätimme pienellä joukolla lähteä viemään kauniit kukat paikalle. Yhdessä; 10 kuorolaista ja kolme tilaisuutta seuraamaan tullutta herrasmiestä lauloimme ”Jo Karjalan kunnailla lehtii puu” Mistä siellä puhuttiin? Puhumistahan meillä riitti. Tuoreet kuulumiset ja uusiksi menneet kesäsuunnitelmat kerrottiin. Aiheina oli sekä Suomea, että koko maailmaa askarruttava tilanne ja nyt jo hellittävä seitsemänkymppisten karanteeni. Säilyikö sopu? Sopu oli mitä parhain. Halata olisi mieli tehnyt, mutta turvavälit pidettiin! Kuka raportoi? Pirjo Karin-Oka.