Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Koovee jätti Hokin nollille – Mikko Pukka palasi takalinjoille ja sai pelikaverien kehut

Koovee vieraili jääkiekon Mestiksessä Kajaanin Hokin luona. Edellisessä ottelussaan seitsemän takaiskua omiin päästänyt tamperelaisjoukkue oli Kajaanissa liikkeellä tiukalla puolustus kuntoon -asenteella. Tämä näkyi myös tulostaululla, sillä Koovee ei laskenut yhtään omiin, vaan haki puhtaan vierasvoiton 4–0-lukemin. Valmentaja Miikka Kuusela oli totta kai tyytyväinen. – Tasapainoinen esitys kaikin puolin. Puolustus- ja maalivahtipeli olivat hyvällä tasolla, mutta emme tinkineet myöskään yhtään hyökkäyspelistä. Kooveen maalissa Eetu Mäkiniemi sai nyt hyvää tukea joukkueen puolustuspelistä. Mäkiniemi torjui 23 kertaa ja joutui varsinkin päätöserässä tehdä töitä nollansa eteen. – Pelasimme kaksi kertaa kahden miehen alivoimalla, mutta kestimme nekin tilanteet hienosti. Ilveksessä yhden pelin lainalla ollut puolustaja Mikko Pukka palasi Kooveen kokoonpanoon ja pelasi niin jämäkästi, että joukkuekaverit valitsivat hänet pelin parhaaksi. Tappara-laina Hugo Has pelasi myös vahvan puolustuspelin. Hyökkääjä Jere Helenius kolhi epäonnisessa tilanteessa päänsä. Hänen pelikuntonsa lauantaina on epävarmaa. Koovee kohtaa lauantaina IPK:n Iisalmessa. Kooveen maalinteon aloitti Miro Nalli Eetu Päkkilän esityöstä jo vajaan neljän minuutin pelin jälkeen. Puolustaja Jesper-Juhani Ilvessuo lisäsi lukemiksi 2–0-avauserän lopulla. Heti toisen erän puolivälin jälkeen Joona Tolvanen muutti numeroiksi jo 3–0 Aleksi Luhtalammen ja Patrik Puistolan kerätessä syöttöpisteet osumaan. Loppulukemat viimeisteli puolustaja Jimi Kuronen tyhjään maaliin vajaat neljä minuuttia ennen loppua Nallin ja Päkkilän syötöistä.