Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Nyt on hittiputkea: Dirlanda, Nosta lippu salkoon, Koskaan et muuttua saa, Nelostie... Kaksi legendaa saapuu Komediateatterin lavalle ja voit voittaa liput konserttiin

Ensi sunnuntaina 13. syyskuuta Tampereella tehdään jälleen historiaa, kun laulajalegendat Pasi Kaunisto ja Kai Hyttinen konsertoivat yhteisen konserttisarjansa ensimmäisessä esiintymisessä. – Kyllä siellä vedetään molempien hittejä ja myös yllätyksiä. Konsertti on siitä erilainen kuin tanssikeikka, että siellä voi laulaa myös itse rakastamiaan lauluja nauttien, hautaustoimistoyrittäjänkin toiminut Pasi Kaunisto kertoo. Konsertti on hyväntekeväisyyskonsertti Ransu ry:lle, joka on taustatekijä ja kerää varoja lasten ja nuorten hyväksi vanhuksia unohtamatta Säestäjänä Komediateatterissa on orkesteri Akustique. – Siinä on musiikillisesti joustava kokoonpano ilman rumpuja. Se on hyvinkin laulajan varassa, miten vie kolmihenkistä orkesteria ja kaikkien on kuunneltava toisiaan. Tilanteesta tulee näin sähköisempi, Kai Hyttinen sanoo. Nautin esiintymisestä Hyttinen kiittää Kaunistoa konsertista. Molemmat herrat nauttivat eläkepäivistä ja valikoiduista esiintymisistä. – On ihan Pasin ansiota, että tämä toteutuu. Minulla ravintola- ja tanssilavakeikat ovat olleet jo pitkän aikaa taaksejäänyttä elämää. Se on niin rankkaa hommaa. Eläkkeellä voi iloita esiintymisestä. Hyttinen toimi eräoppaanakin Lapissa ja kertoo, että esiintymisiä on ollut kuitenkin useita vuosittain. – Olen tehnyt kohta 30 vuotta koko ajan teatteria, yleensä yhtä produktiota vuodessa. Vihdoin yhdessä Pasi Kaunisto toteaa, että puheet yhteisestä konsertista ja kenties konserttikiertueesta alkoivat alkuvuodesta. – Tapasimme muissa merkeissä ja siinä tuli puhetta konsertista. Olimme 1970-luvulla kumpikin yhtä aikaa Topi Kärjellä ja hittimme ovat samalta ajalta. Silloin kuitenkin oli hyvin harvoin esiintymisiä edes samassa paikassa. Komediateatterin konsertti saa jatkoa. – Jos vaikka kymmenen konserttia järjestyisi vuonna 2021, Kaunisto suunnittelee. Osallistu arvontaan Morolla arpoo kaksi lippua Komediateatterin konserttiin. Osallistu Kaunisto-Hyttinen-tietokilpailuun Moron netissä aamulehti.fi/moro perjantaihin 11. syyskuuta kello 10:een mennessä. Tietovisailussa saat uutta tietoa näistä artisteista. Selviää esimerkiksi lempiharrastus ja -kappale omasta tuotannosta sekä tietoja soittotaidoista. Kahden hengen lippupaketti arvotaan perjantaina aamulla ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Konsertti alkaa Komediateatterilla 13. syyskuuta kello 15. Moron Kaunisto-Hyttinen-tietovisailu