Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Ratikan mallikappaleeseen pääsee tutustumaan uudessa paikassa Tampereella – Edellinen näyttely oli suuri yleisöhitti, nyt vaunu on entistä todenmukaisempi

Tampereen Pyynikillä, Rollikkahallin loisteputkivalojen alla seisoo tuttu päätähti: punainen maketti. Tampereen ratikan mallikappale, maketti, oli ensi kertaa nähtävillä Tampere-talolla viime helmikuussa. Seuraavaksi luvassa on uusi kierros, kun vuoden loppuun saakka avoinna oleva maketti-näyttely aukeaa 8. toukokuuta. Tampereen kaupungin Raitiotien kehitysohjelman projektipäällikkö Antti Haukan mukaan kaupunkilaisille halutaan tarjota toinen mahdollisuus päästä tutustumaan ratikkaan etukäteen lähietäisyydeltä. – Voimme piirtää havainnekuvia siitä, miltä kadut voisivat tulevaisuudessa näyttää, mutta ne ovat aina arvauksia. Tällä hetkellä tämä on konkreettisin tapa tutustua ratikkahankkeeseen. Lue myös: Tampereen ratikka ei edes yritä tavoitella ajan henkeä – Näin tuleva ratikka vertautuu Helsingin vaunuihin: Pienet yksityiskohdat tekevät Tampereen ratikasta omanlaisensa Esillä aiempaa realistisempi maketti Edellinen maketti-näyttely nousi hitiksi, kun Tampere-talon Sorsapuistosalissa mallikappaleeseen kävi tutustumassa kuuden päivän aikana yli 15 000 kävijää. Sorsapuistosaliin verrattuna Rollikkahalli on kooltaan vaatimattomampi. Kerralla halliin mahtuu noin sata kävijää ja maketin laituriakin piti kaventaa, kun täysmittainen, kolme metriä leveä laituri ei pikkuiseen halliin mahtunut. Aivan yksinkertaista sopivan tilan löytäminen 16,8 metriä pitkälle mallikappaleelle ei ollut. – Halusimme tilan ratikkareitiltä tai sen läheltä. Rollikkahalli sattuu olemaan aika läheltä ensimmäisen osan ratikkareittiä. Onhan tilalla myös historiaa, kun täällä on aikoinaan säilytetty rollikoita eli johdinautoja, Haukka kertoo. Edellisen näyttelyn jälkeen maketti purettiin kolmeen osaan, kuljetettiin kaupungin halki ja koottiin uudelleen. Kolmipäiväisen urakan jälkeen päätähti oli jälleen entisellään. Sen jälkeen alkoivat pienet viilaukset. Esimerkiksi rakoa laiturin ja vaunun lattian välillä on korjattu vastaamaan paremmin todellisuutta. – Edellisessä näyttelyssä tuli luvattua vähän liiankin hyvää, kun rako oli vain sentin. Nyt se on korjattu neljään senttiin. Myöhemmin syksyllä maketin ovet tullaan vielä vaihtamaan paremmin lopullisia ovia vastaaviksi. Näkyvin muutos maketin ja aidon vaunun välillä tulee olemaan istuinten verhoilun kuosi. – Lopullinen kuosi on tarkoitus työstää valmiiksi kesän aikana, mutta voi olla, että makettiin sitä ei enää tuoda, Haukka toteaa. Helmikuisen näyttelyn aikaan yleisö pääsi äänestämään itse näyttelyssä ja verkossa ratikan istuinkuosien suunnittelijasta. Maaliskuussa kuosin suunnittelijaksi valittiin Laura Gröndahl . Lue myös: Osuvatko polvet yhteen, voisiko se olla sininen? Sadat halusivat nähdä Tampereen ratikan mallikappaleen – "Tosi suomalainen ratkaisu, eikä kovin tehokasta tilankäyttöä" Luvassa opastettuja kierroksia koululaisille Erona edelliseen näyttelyyn tällä kertaa paikalle halutaan houkutella erilaisia ryhmiä opastetuille kierroksille. Etenkin toiveissa on saada kävijöiksi koululais- ja päiväkotiryhmiä. – He ovat asiakaskuntaa, joka kahden vuoden päästä saattaa käyttää uutta joukkoliikennettä itsenäisesti, Haukka perustelee. Haukan mukaan ensimmäiset koululaisryhmät tutustuvat makettiin jo ensi viikolla. Tunnin kierrosten sisältö tulee tarkentumaan sitä mukaa, kun opastuksia pidetään. Pohjana käytetään parin viikon takaisen testipäivän kokemuksia. Silloin noin 300 ammattikouluopiskelijaa tutustui yhden päivän aikana uuteen maketti-näyttelyyn. Haukan mukaan testipäivän yleisön ajatukset tuntuivat kääntyvän nopeasti tulevaan arkeen Tampereella vuonna 2021 ratikkaliikenteen alettua. –Kysytyin kysymys oli, käyvätkö samat matkakortit bussissa ja ratikassa. Minulle liikenneinsinöörinä asia on päivän selvä. Totta kai käyvät. Olisihan se tyhmää, jos eivät kävisi. Myös muut itse matkustamiseen liittyvät asiat ovat mietityttäneet. Esimerkiksi se, saako ratikkaan astua sisään muistakin kuin vain etuovista ja miksi erillisiä, linja-autoista tuttuja stop-painikkeita ei ole. Haukan mukaan sisään saa astua vaunun kaikista ovista ja painikkeita ei ole, koska ratikka pysähtyy aina kaikilla pysäkeillä. –Moni on myös kysynyt, miten pääsisi kuljettajaksi ja koska hommaan voi hakea. Se vaikuttaa selvästi halutulta ammatilta. Uusi maketti-näyttely avautuu keskiviikkona 8. toukokuuta kello 13 Rollikkahallissa Pyynikillä. Halli sijaitsee osoitteessa Pirkankatu 37, vastapäätä Tipotien terveysasemaa. Sisäänkäynti tapahtuu hallin länsipäästä. Avajaispäivän jälkeen näyttely on avoinna keskiviikkoisin ja torstaisin kello 13–19 vuoden 2019 loppuun saakka. Yli 15 hengen ryhmät voivat ennakkovarauksella vierailla näyttelyssä myös tiistaisin ja perjantaisin kello 9–13. Näyttelyyn on vapaa pääsy.