Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Itävallan hallitukselta vihreää valoa: F1-kausi pääsee alkamaan heinäkuussa

Koronapandemian pahasti sotkema formula 1 -sarja on saanut Itävallan hallitukselta luvan aloittaa kautensa 5. heinäkuuta Spielbergistä. Siellä on määrä ajaa kaksi kilpailua, joista jälkimmäinen on 12. heinäkuuta. Molemmat kisat ajettaisiin ilman yleisöä. Itävallan terveysministerin Rudolf Anschoberin mukaan kisojen järjestämiselle näytettiin vihreää valoa, koska F1-järjestäjät "esittivät täydellisen ja ammattitaitoisen suunnitelman" taistelussa koronaviruksen leviämistä vastaan. F1-kauden oli määrä alkaa Australian Melbournessa maaliskuun puolivälissä, mutta kilpailu peruttiin. Alkuperäisestä kisakalenterista peräti kymmenen gp:tä on siirretty tai peruttu koronavirustilanteen takia. F1-sarjan pomo Chase Carey on ilmoittanut, että tällä kaudella on mahdollista ajaa 15–18 kilpailua. Epäselvää on, pystytäänkö esimerkiksi Silverstonessa ajamaan kahta kaavailtua gp:tä, koska Britannian hallituksen määräyksestä kaikki maahan saapujat joutuvat kahden viikon karanteeniin.