Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Hakkarainen hei, Euroopan Unioni veisaa kelpo virttä

"Beethoven on hieno kappale, mutta tänne kuuluu eri virret." Luin lausunnon lehdestä. Siinä Teuvo Hakkarainen perusteli, miksi hän osallistui EU-parlamentin nationalistien protestiin. Nuo oikean laidan populistit jämähtivät takamuksilleen tai käänsivät selkänsä, kun muu porukka nousi kuulemaan Beethovenin Oodia ilolle eli Euroopan hymniä. Tapaus heinäkuun alussa jäi sen verran pyörimään mielessäni, että hankin Esteban Buchin perusteellisen teoksen Beethoven's Ninth. A Political History . Sepäs onkin kiehtova tarina! Suosittelen luettavaksi EU-puheenjohtajamaamme kaikilla mökkilaitureilla. Onhan se nyt ihmeellistä, miten syvälle vaihteleviin poliittisiin liemiin tuo tenhoava, vuonna 1824 ensiesityksensä saanut sinfonia jykevine kuoro-osuuksineen on upotettu. Kuoro laulaa Friedrich Schillerin tekstiä ilosta ja universaalista veljeydestä. Tätä pikkuseikkaa ei pidetty esteenä, kun teos esitettiin Adolf Hitlerin syntymäpäivillä vuonna 1938. Sinfonia soi muutenkin taajaan natsi-Saksan konserttisaleissa. Häkellyttävä on myös se sekoilu, jonka lopputulemana Oodi ilolle julistettiin Zimbabwea edeltäneen rotuerotteluvaltio Rhodesian kansallishymniksi. Sanat sentään ymmärrettiin vaihtaa. Historian päälinja on kuitenkin kiistaton. Oodi ilolle on otettu poliittiseksi symboliksi yleensä siellä, missä humanismi, vapaus ja veljeys ovat nousseet haastamaan diktatuuria. Riipaisevinta on lukea Pekingin Tiananmenin aukion protestileiristä kolmekymmentä vuotta sitten, keväällä 1989. Demokratiaa vaativat opiskelijat kaiuttivat kovaäänisistä Oodia ilolle – kunnes yön pimeys laskeutui ja saapuivat murhaavat tankit. Saman vuoden lopulla Berliinissä kävi paremmin. Kommunistikomennon pystyttämä järjetön muuri sortui ja Oodi ilolle soi onnesta juopuneen metropolin samettisessa illassa. Monikaan ei protestoinut, kun sanan Freude (ilo) tilalle vaihdettiin Freiheit (vapaus). Musiikinystävällä on toki oikeus ärsyyntyä. Onhan omalla tavallaan kurjaa, ettei Beethovenin musiikkia voi kuunnella ajattelematta Hitlerin syntymäpäiviä tai Rhodesiaa tai milloin mitäkin poliittisia pyrintöjä. Kun vahinko nyt on tapahtunut, olkaamme iloisia siitä, että nykymaailmassa Oodi ilolle vie useimpien ajatukset jaloon suuntaan – Euroopan ja koko demokraattisen maailman perustaviin arvoihin. Ilman niitäkin saattaisi saha soida Viitasaarella, mutta ei yhtä suloisesti. Kyllähän Hakkarainenkin tämän tietää. Vai keksiikö hän EU:lle paremman virren? Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.