Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Hatanpäältä yli 100 vuoden toiminnan jälkeen muuttava Metso Minerals pysyy Tampereella: uutta tonttia katseltu Lahdesjärveltä

Metso Mineralsin teollisuuslaitos kaavailee siirtyvänsä Tampereen Hatanpäältä Lahdesjärvelle. Tontti, jonne Metson katseet nyt kohdistuvat, sijaitsee Leppästensuonkadun eteläpuolella Ikeaa vastapäätä. Hankejohtaja Heljo Laukkala Metso Mineralsista kertoo, että Metso päätyi esisuunnittelussaan Lahdesjärven tonttiin, koska sen sijainti on logistisesti hyvä. Paikka on myös työmatkustamisen kannalta sopiva. 20 hehtaarin tontin omistaa Tampereen kaupunki, eikä sillä tällä hetkellä ole mitään toimintaa. Kivenmurskainten valmistus Hatanpäällä alkoi vuonna 1921. Laukkalan mukaan nykyinen 17 hehtaarin tontti ei enää täytä modernin teollisuuslaitoksen vaatimuksia. Myös tilat ovat ahtaat. Tavoitteena on siirtää tätä nykyä hajallaan sijaitsevat Metson Tampereen toiminnot yhteen paikkaan. Hatanpäällä työskentelee noin 900 Metson työntekijää. Laukkala huomauttaa, että esisuunnittelu keskittyy nyt Lahdesjärvelle, ja se yritetään saada päätökseen tammikuuhun 2020 mennessä. Jos investointipäätös alueelle tehdään, kestää noin 3–5 vuotta, ennen kuin tehtaan toiminta voi siellä alkaa. Siihen saakka murskaimia valmistetaan keskeytyksettä Hatanpäällä.