Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

SDP:n kaupunginvaltuutettu: Peräänkuulutan asiallista keskustelua maahanmuutosta

Ilmapiiri on sähköistynyt maahanmuuttopolitiikan osalta viime vuosina. Kieli turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttajia kohtaan on muuttunut jyrkemmäksi. Tietyt tahot tietoisesti ruokkivat ennakkoluuloja ja ratsastavat ihmisten peloilla. Epävarmuus ja pelko tulevasta ovat tunteita, joita ei saa sivuuttaa. On luonnollista, että erilaisesta kulttuurista tulevat ihmiset aiheuttavat joissain ihmisissä ennakkoluuloja. On kuitenkin väärin lietsoa pelkoa ja luoda maahanmuuttajista kuvaa jonain yhtenäisenä joukkona, joista ei aiheudu kuin haittaa Suomelle. Maahanmuuttoon liittyy aina haasteita, sitä on turha kieltää. Huonolla maahanmuuttopolitiikalla voidaan myös edesauttaa ongelmien syntymistä. Mitään hyvää ei kuitenkaan saavuteta tahallisella ihmisten mustamaalaamisella. Suomi on sivistysvaltio ja se noudattaa kansainvälisiä sopimuksia. On totta, että myös Suomella on omat haasteensa, mutta meidän tulee säilyttää silti hyvät käytöstavat ja ihmisarvoa kunnioittava etiikka. Jos emme itse kohtele muita ihmisiä hyvin ja kunnioittavasti, on turha olettaa sitä muiltakaan. Myös Suomi on saanut apua, kun on sitä aikanaan tarvinnut. Suomi on oikeusvaltio ja täällä eletään Suomen lakien mukaan. Tiettyjen kriteerien mukaan ihminen on oikeutettu turvapaikkaan ja tiettyjen kriteerien mukaan ei. Jos ihminen, joka ei ole Suomen kansalainen tekee vakavan rikoksen, tulee hänet käännyttää pois Suomesta takaisin kotimaahansa. Näin toki usein jo tapahtuukin, vaikka asiasta ei uutisoida. Maahanmuuttoon liittyy paljon ihmiskauppaa ja vääriä lupauksia ihmisille lähtömaissa. Tähän tulee puuttua tiedottamisen kautta. Peräänkuulutankin asiallista ja ihmisarvoa kunnioittavaa keskustelua maahanmuutosta ja sen kehittämisestä. Jokainen ihminen ansaitsee tulla kohdelluksi hyvin ja asiallisesti, oli hän sitten mistä lähtöisin tai missä elämäntilanteessa tahansa. Ei luokitella ihmisiä ryhmiin ja lokeroihin, vaan kohdataan heidät yksilöinä. Kirjoittaja on Tampereen kaupunginvaltuutettu (sd.)