Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Useita syöpiä sairastanut huolissaan: En pääse koronatestiin, vaikka kuulun riskiryhmään

Olen soittanut viikon välein kolme viikkoa kestäneiden koronavirusoireiden vuoksi niin terveysasemalleni kuin Taysin syöpäpolille ja pyytänyt päästä testeihin. Lääkärin mukaan sitä ei tarvitse tehdä, sillä kuumetta ei ole ja pärjään yksin kotona. Viluinen olo ja voimakas hikoilu vaihtelevat, lihaskipu on ajoittain kovaa kuin myös väsymys. En olisi muuten huolissani, mutta kuulun riskiryhmään. Olen sairastanut useita syöpiä, aina niistä toipunut, vaikkei minulla olekaan enää vatsalaukkua, pernaa ja lisämunuaista, myös osa haimasta on poissa. Kysyin sairaanhoitajalta mahdollisuudesta päästä edes viruksen vasta-ainetestiin, jota piakkoin tehdään myös Tampereella. Hän kertoi, ettei ole edes kuullut moisesta testistä (?). Täällä karanteenissa istuessani mietin, kuulunko niihin onnettomiin, joiden elinajan odotuksen ennuste ei oikeuta enää mahdollisesti pitempäänkin elämään? 60-vuotiaana, yksin toimeentulevana, elämästä nauttivana eläkeläisenä se tuntuu surkealta tehtyäni kuitenkin mittavan työuran maani hyväksi. Entä miten toimin, kun menen perussairauteni vuoksi verikokeisiin, jos satun tartuttamaan tietämättäni muita sairaita. Siihenkään ei osattu vastata. Kirjoitus julkaistaan poikkeuksellisesti nimimerkillä, koska se sisältää yksityisyyden piiriin kuuluvaa terveystietoa.