Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Mäkelä ja Lipsanen loikkivat voittoihin kylmässä sadekelissä

Naiset eivät antaneet sateen häiritä lauantaina Kosken kolmiloikkakilpailua, kun Kristiina Mäkelä ja Senni Salminen pinnistivät oloihin nähden hienoihin suorituksiin. Salmisen uran toiseksi paras tulos 13,99 riitti vain kakkossijaan, kun Mäkelä ponkaisi voittoon tuloksella 14,15. –  Ei ollut paras fiilis, kun ajelin rankkasateessa tänne kisapaikalle. Avain voittoon tässä kilpailussa oli, että juoksin kunnolla loppuun asti. En juossut kovaa, mutta pidin hyvän asennon, Mäkelä kertasi kauden avauskilpailuaan Urheiluliiton verkkosivuilla . Kilpailukauden ohjelman romuttuminen Tokion olympialaisten siirtymisen ja EM-kisojen peruuntumisen takia pidensi Mäkelän harjoituskautta. Kosken kilpailu oli Mäkelän kauden avaus. –  Hyppy meni hyvin eteenpäin, joka on aina ollut minun vahvuuteni, mutta sain kontakteihin nyt myös hyvin pitoa ja juoksu kulki, Mäkelä sanoi. Mäkelä leiskautti lankulta voittotuloksen lisäksi myös 14,13 kantaneen loikan. Tasaisen huipun vastakohtana oli yksi heikoksi jäänyt suoritus. –  Tuo kisan lyhyin hyppy (13,64) kertoi mitä tapahtuu, kun ei juokse kunnolla loppuun asti. Siinä juoksu hajosi aivan täysin, Mäkelä suomi itseään. Lipsanen loikki varoen voittoon Kolea sää hyydytti miesten kolmiloikkakisan ennakkosuosikki Simo Lipsasen urakan neljän hypyn mittaiseksi. Lipsasella oli varaa jättää kaksi viimeistä hyppykierrosta väliin, koska voittotulokseksi jäänyt 16,12 oli jo pompittu. Viime viikon hellekelissä Espoossa Lipsasen loikka kantoi 16,48. –  Mies alkoi olla jo kohmeessa ja jäykistyä. Kolmen kierroksen ajan lämmöt pysyivät hyvin. Pidempiä hyppyjä toivoin ja aineksiakin sellaisiin oli, mutta aika paljon joutui askelmerkkiä peilailemaan, Lipsanen tuumi. Lipsasen kilpailukausi jatkuu keskiviikkona Jyväskylässä pituushyppykilpailulla. –  Sieltä haetaan vähän erilaista ärsykettä, Lipsanen totesi. Toiseksi miesten kisassa sijoittui Topias Koukkula tuloksella 15,55 ja kolmanneksi Aaro Davidila (15,35).