Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Roosa Tuomisen loppuhetkien maali avasi Ilveksen voittohanat

Tampereen Ilveksen saarireissu Maarianhaminaan lauantaiksi sai mahtavan päätöksen. Nihkeästi kauden aloittanut Ilves päihitti Åland Unitedin vieraissa 1–0 (0–0), kun hyökkääjä Roosa Tuominen onnistui maalinteossa 90. minuutilla. Voitto oli Ilveksen kauden ensimmäinen neljästä pelistä. Aiempien pelien saldo oli tasapeli ja kaksi tappiota. – Vastassa oli tosi kova jengi, yksi ennakkosuosikeista. Erityisesti ilahduttaa tapa, jolla voitimme. Teimme asioita, joista olimme puhuneet ja mitä tehneet harjoituksissa. Ilmeemme oli tosi hyvä ja voitto oli ansaittu, Ilveksen päävalmentaja Mika Lahtinen arvioi. Ilves pelasi hyvän ottelun kautensa vahvasti aloittanutta Åland Unitedia vastaan. Tamperelaisjoukkue iski lisäajan alussa pallonriiston jälkeen. Pallo pomppi toisen pelaajan kautta Tuomiselle, joka sijoitti vasemmalla jalalla pallon alakulmaan. – Toisella puoliajalla peli kääntyi meille, kun vastustaja väsyi. Maali roikkui ilmassa. Mietin ennen maalia, etten ole tyytyväinen tasuriin, Lahtinen sanoi. Maali oli Tuomisen kauden toinen. Viime kaudella Tuominen viimeisteli 15 häkkiä. Ilves on naisten jalkapalloliigassa kahdeksantena. Sarjakärki pysyi voiton jälkeen neljän pisteen päässä. Sarjaa johtaa PK-35 Helsinki. Liigassa pelaa myös PK-35 Vantaa, joka on tasapisteissä Ilveksen kanssa.