Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Pienen skenensä merkkipaalu: Suomen suurin goottitapahtuma Lumous Gothic Festival alkoi Tampereella nyt viimeistä kertaa – ”20 vuotta oli hieno matka tätä hommaa”

Suomen suurin goottitapahtuma Lumous Gothic Festival järjestetään tänä kesänä viimeisen kerran. Nelipäiväinen festivaali on koonnut gootit Tampereelle vuodesta 2001 lähtien. Tapahtuma alkoi torstaina saunaillalla Rajaportin saunalla. Perjantaina ja lauantaina ovat vuorossa neljän kotimaisen bändin keikat. Perinteisesti festivaaliin kuuluneet näyttelyt ja goottituotteita myyvä marketti on peruttu koronan vuoksi. Lumouksen perustaja ja järjestäjä Jyrki Witch, miksi festivaali lopetetaan nyt? – Lopettamista on alustettu jo muutaman vuoden ajan. Aika aikansa kutakin, ja nyt katsoimme, että meidän osalta tämä voisi olla sopiva pyöreä luku, johon lopettaa tyylikkäästi. – Suurin syy on tietysti se, että tämä on ollut sataprosenttisesti harrastus- ja talkootoimintaa, eikä järjestävästä ryhmästä kukaan ole koskaan nostanut yhdistyksestä rahaa itselleen. Harrastustoiminnan pointtihan on se, että siihen on aikaa, se on kivaa ja se ei söisi kaikkia resursseja muusta elämästä. Kaikki tällaiset on otettava huomioon. – Olisi eri asia, jos juttunamme olisi metalli tai hip hop tai jokin muu mainstream-genre. Silloin voisi ajatella, että tällaisessa toiminnassa liikkuisi myös rahaa ja voisi elämässä keskittyä festivaalin pyörittämiseen. Valitettavasti tämä ei ole meidän kohdallamme realiteetti. Meillä on kovin pieni skene, ja samaan aikaan kilpailemme isojen ulkomaisten festivaalien kanssa siitä, että saisimme tänne orkestereita, vaikka emme pysty maksamaan sellaisia summia kuin Keski-Euroopassa. Viimeiseksi jäävän Lumouksen oli tarkoitus olla kaikkien aikojen festivaali, mutta koronan vuoksi ohjelma jäi tavallista suppeammaksi. Harmittaako lopettaa perinteikkään tapahtuman tarina tällaisessa erikoistilanteessa? – Olin tehnyt lopettamispäätöksen omassa päässäni jo niin selkeäksi tässä edellisinä vuosina, että eipä se juuri harmittanut. Ja onhan tässä se toinenkin puoli, että kaikkein suurin stressi jäi nyt pois, kun ei tule 10–15:tä ulkomaista bändiä yhtä aikaa Suomeen. Pelkästään se, minkälainen sisämaakuljetuslogistiikka on tarvittu menemään Helsinki-Vantaan, satamien ja Tampereen väliä, on ollut melkoisen kuormittavaa harrastustoimintana muutaman hengen voimin pyöritetyksi. – Niitäkin vuosia on ollut monta, että kun pääesiintyjät on vihdoin saatu lavalle, olen mennyt klubin pihassa pakettiauton takakonttiin nukkumaan, koska olen ollut niin väsynyt. Nyt tämän viimeisen festivaalin aikana saatan ensimmäistä kertaa näiden vuosien aikana voida itsekin ottaa vähän rennommin. Kuinka paljon Suomessa on gootteja? – Sanotaan näin, että jos otetaan mukaan lavealla sektorilla kaikki alakulttuurin eri osa-alueet, niin muutamia satoja. Lumous on meidän alan suurin festivaali Suomessa. Jos se sai useilla keskikokoisilla ulkomaisilla bändeillä viime vuonna 260 kävijää, niin puhutaan todella marginaalisesta musiikkigenrestä. – Olen niitä ihmisiä, jotka koko kyseisen genren ovat aikanaan täällä laittaneet pystyyn. Olen alkanut järjestää tapahtumia 1980-luvun puolivälissä ja perustanut bändejä ja levy-yhtiöitä. Tunnen huomattavan määrän ihmisiä. Se juuri oli yksi syy, miksi Lumous perustettiin. Eivät niinkään ne bändit, vaan se, että ihmiset pääsisivät tapaamaan. Bändit olivat välttämätön paha, jos nyt niin sanotaan. – Aikanaan keskustelufoorumeilla ja muualla ihmiset valittivat, ettei löydy seuraa, ei kavereita, ei seurustelukumppaneita, ei bändeihin soittajia. Jos järjestetään yksittäinen iso konsertti, ihmiset tulevat sinne, katsovat konsertin ja lähtevät kotiin. Halusin tehdä nelipäiväisen festivaalin, jonka perusajatus olisi se, että ihmisillä olisi mahdollisuus tutustua toisiinsa. Onko Lumoukselle tai uudelle vastaavalle tapahtumalle vielä tiedossa jatkajaa? – Ei ole. 20 vuotta oli hieno matka tätä hommaa. Toivotaan, että tulevaisuudessa joku muu kantaa soihtua eteenpäin. Torstai 9.7. Aloitussauna Rajaportin saunalla kello 18–22, ennakkoilmoittautuminen. Perjantai 10.7. 18–02 Pub Dog’s Home, Itsenäisyydenkatu 2. Oldschool Union (lavalla noin kello 21) Chaos Research (lavalla noin kello 22) DJ:nä Jyrki Witch ja Xavier. Vapaa pääsy, ikäraja 18 vuotta. Lauantai 11.7. 14–18 Gothnic-piknik 18–02 Pub Dog’s Home, Itsenäisyydenkatu 2 Two Witches special acoustic set Sekret Teknik DJ:nä Jyrki Witch ja Xavier. Vapaa pääsy, ikäraja 18 vuotta. Sunnuntai 12.7. 10–18 Lumouksen toinen eväsretkipäivä säävarauksella. Omat eväät mukaan. Lisäksi Sorsapuistossa omatoiminen puistokirppismahdollisuus, jonka järjestää Puistokahvila Pulu. Ei ilmoittautumista, tapahtuma on maksuton. Kello 18 alkaen festivaalin loppufiilistelyt Pub Dog's Homessa.