Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Ajanviete Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Mitä markkinan täysi koronamyllerrys tarkoittaa ja mitä tapahtuu voitonjaolle? ”Hallituksen tehtävä on suojella”

Yritysten rahanarvoisia päätöksiä tehdään nyt kotioloissa. Tamperelaisen ohjelmistoyhtiö Vincit oyj:n hallituksen kokous järjestettiin keskiviikkona virtuaalisesti. Esityslistalla oli muun muassa varsinaisen yhtiökokouksen järjestäminen ja voitonjako. Yhtiön toimitusjohtaja ja suurin yksittäinen omistaja Mikko Kuitunen osallistui kokoukseen kotonaan. Hallitus päätti, että yhtiökokous siirretään myöhempään ajankohtaan. Samalla keskusteltiin myös voitonjaosta ja sen osalta hallitus tekee päivitetyn linjauksen uuden yhtiökokouskutsun yhteydessä. Alkuperäinen ehdotus oli 0,14 euron osinko per osake. Kuitunen sanoo, että pienosakkaat arvostavat osinkoja. Hän myös toteaa, että osingot ovat tärkeitä kansantalouden kannalta, ja erityisesti nyt kun koronavirus halvaannuttaa taloutta. – Osingot ovat lisäruiske, ja ne auttavat pitämään talouden rattaita pyörimässä, Kuitunen sanoo. Osingot tarkkailussa Tälle vuodelle odotettiin noin 12 miljardin euron osinkoja. Markkinamyllerrys johtaa siihen, että monessa pörssiyhtiössä mietitään tarkkaan osingon maksamista. Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri sanoo olevan epätodennäköistä, että nähtäisiin pieniä viilauksia. – Joko mennään aikaisemmalla esityksellä tai tehdään suurempi leikkaus tai luovutaan osingonjaosta kokonaan, jos kassatilanne on heikko tai näkymät merkittävästi heikentyneet, Lounasmeri sanoo Robit oyj:n hallituksen puheenjohtaja Harri Sjöholm uskoo, että yritykset, joihin tuuli kohdistuu kovempaa, joutuvat pohtimaan osingon uudestaan seuraavassa yhtiökokouksessa. – Osingot tulevat tarkkaan uuteen harkintaan, ja vaara on, että niitä leikataan tai siirretään, Sjöholm sanoo. Nokian Renkaiden hallituksen puheenjohtaja Petteri Walldèn sanoo, että jokainen yhtiö joutuu miettimään osinkopolitiikkaansa markkinatilanteen ja yhtiön kassan kautta. – Hallituksen tehtävä on suojella yhtiötä niin, ettei vaaranneta toiminnan tulevaisuutta. Kassanhallinta tulee eturintamassa, Walldèn sanoo. Hän uskoo, että yhtiöt, joilla on osingonmaksuedellytyksiä, pyrkivät osingon maksamaan. Ravintolayhtiö NoHo Partners ilmoitti viime perjantaina, ettei 0,15 euron lisäosinkoa makseta toukokuussa, vaan hallituksen päätöksen mukaisesti myöhemmin. Pihlajalinna ei puolestaan jaa osinkoa Mehiläisen tekemän ostotarjouksen johdosta. Lounasmeri toteaa, että moni sijoittaja arvostaa ja arvioi pitkän aikavälin osinkokehitystä. Osinko on edellisenä tilikautena syntyneiden voittovarojen maksamista omistajille. – Esimerkiksi työntekijät ovat kyseiseltä ajanjaksolta jo palkkansa saaneet, omistajat eivät vielä, Lounasmeri sanoo. Yhtiökokouksia siirretään Päätös rajoittaa ihmisten kokoontumista vaikuttaa osakeyhtiöiden mahdollisuuksiin järjestää varsinainen yhtiökokous alkuperäisessä aikataulussa. Usealla yhtiöllä on ollut almanakassa yhtiökokous merkitty lähiviikoille. Viime päivinä yhä useampi pörssiyhtiö on ilmoittanut peruvansa kokouksen järjestämisen. Kokouksen peruutuksesta ovat ilmoittaneet muun muassa Robit, Metso, Valmet, Finnair ja Cargotec. Pihlajalinna ilmoitti tiistaina tarjoavansa osakkeenomistajille mahdollisuuden osallistua yhtiökokouksen päätöksentekoon ilman, että osakkeenomistajien tulisi olla läsnä kokoustapahtumassa. Käytössä on sähköinen ennakkoäänestys. Nokian Renkaiden on määrä järjestää varsinainen yhtiökokous 2. huhtikuuta. Walldèn toteaa, että tilanne pitää arvioida uudestaan. Jatkuvuus turvattava Nordnetin osakestrategi Jukka Oksaharju sanoo, että yrityksille ensisijaisesti tulisi olla jatkuvuuden turvaaminen, maksuvalmius ja vakavaraisuus sekä osaajista kiinni pitäminen ja yrityksen kumppaniverkoston elinvoiman säilyttäminen. – Eivät yritykset pysty kriisin jälkeen optimaalisesti toimimaan, mikäli alihankkijat ovat kaatuneet, Oksaharju toteaa. Lounasmeri muistuttaa, mitä tapahtui finanssikriisin iskettyä. Kurssilasku alkoi syksyllä vuonna 2007. Keväällä 2018 jaettiin vielä suuria osinkoja. Keväällä 2009 osinkosummat romahtivat ja kesti vuoteen 2018 ennen kuin Helsingin pörssin yhtiöiden jakama kokonaisosinkomäärä palasi finanssikriisiä edeltävälle tasolla. – Toisin sanoen finanssikriisin aikaan yhtiöt reagoivat hitaasti osingonmaksun muutoksiin, Lounasmeri sanoo. Osakkeenomistajat käyttävät päätösvaltaansa yhtiökokouksessa. Varsinainen yhtiökokous on pidettävä kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Yhtiökokouksessa päätetään muun muassa voiton käyttämisestä, hallituksen palkitsemisesta ja valinnasta. EK:n ja Keskuskauppakamarin listayhtiöiden neuvottelukunta esitti tiistaina pikaisia muutoksia yhteisölainsäädäntöön siten, että siinä tunnistettaisiin koronakriisin kaltaiset poikkeukselliset tilanteet, jotka voivat estää yhtiökokouksen järjestämisen määräajassa. Neuvottelukunta ehdottaa, että lainsäädännön muutoksilla tulisi helpottaa yhtiökokousten järjestämistä kokonaan tai pääosin etäyhteyden avulla teknisten järjestelmien rajoitteet huomioon ottaen.