Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Muumi-laulujen virallinen ääni Benny Törnroos on esittänyt lastenlauluja jo 30 vuotta – Hän lauloi kantria ja toimitti tv-ohjelmia, kunnes Muumilaakson tarinat mullisti elämän täysin

Benny Törnroos kertoo suostuneensa Muumilaakson tarinoita -televisiosarjan tunnusmelo­dian laulajaksi vasta kolmannen pyynnön jälkeen. Onneksi hän suostui, sillä tästä kappaleesta käynnistyi kohta 30 vuotta kestänyt ura Muumi-laulujen esittäjänä. Syyskuussa 1991 televisiossa alkanut animaatiosarja sai valtavan suosion. Samalla Törnroosista tuli Muumi-laulujen virallinen ääni. – Äänitysten aikataulu oli kireä, ja vaimoni ei ollut sinä päivänä kotona, joten minulla oli lastenhoitovuoro. Sanoin ensin ettei onnistu, mutta lopulta lupasin yrittää järjestää asian. Sain taustat kasetilla ja opettelin laulun nopeasti autossa. Sitten menin studioon ja ajattelin, että tämä oli tässä, Törnroos kertoo. Sarja poiki töitä Kun Tove Janssonin satuhahmoihin perustuneen animaatiosarjan ensimmäinen osa oli lähetetty, levy-yhtiöistä alkoi tulla puheluita. Törnroosia pyydettiin julkaisemaan albumi, vaikka valmiina oli vain kaksi puolikasta laulua tv-sarjaan. Levy ilmestyi lopulta vuoden päästä ja myi erinomaisesti. Törnroos perusti Muumiorkesterin ja lähti keikoille. – Muumi-sarja mullisti elämäni. Olin melkein joka viikonloppu kiertueella, ja se jatkuu edelleen. Ensimmäinen Muumi-buumi oli niin iso, että joissakin paikoissa oli yleisössä 3 000–4 000 ihmistä. Lapsena Törnroosin lempikirja oli Muumi-kirjoihin kuuluva Kuinkas sitten kävikään , mutta musiikkiura kulki aluksi muiden teemojen parissa. Hän aloitti esiintymiset trubaduurina 1960-luvulla laulamalla ruotsalaisen viisuperinteen parhaita. Kantriyhtye vei Yhdysvaltoihin 1970-luvun alussa Törnroos pääsi toimittajaksi radioon ja aloitti ruotsinkielisen Nuorten sävellahjan juontajana. Musiikkiura jatkui vuonna 1977, kun kantriyhtye Country Express pyysi häntä laulajaksi. –  Se oli minulle ensimmäinen bändi, joten oli tosi kivaa soittaa yhdessä. Olin popin, rockin ja viisukulttuurin ystävä, mutta pikkuhiljaa kantrikin avautui.” Country Express oli lyönyt läpi edellisen laulajan Stig Töttermanin aikana. Törnroos lähti bändin kanssa Yhdysvaltojen kiertueelle, joka sisälsi keikkoja New Yorkissa sekä Nashvillen Grand Ole Opryssa. –  Meitä kohdeltiin hienosti. Matkustimme pareittain, ja jokaisella parilla oli Cadillac ja kuljettaja. Siellä oli varmaan satoja bändejä, jotka olivat parempia kuin me, mutta olimme heistä eksoottisia, kun osasimme Merle Haggardin ja Johnny Cashin kappaleet ja teimme ne omalla tavallamme. Muumien myötä keikoille Country Expressin rinnalla Törnroos levytti 1980-luvulla omia laulujaan ja lastenmusiikkia. Fixu vekotin -levy sai radiosoittoa, mutta tiivis keikkailu alkoi vasta Muumien myötä. Radio ja televisio olivat Törnroosin päätyönä koko uran ajan. Hän jatkoi ohjelmien tekemistä vielä eläkkeellä, mutta päätti kuukausi sitten lopettaa, kun ystävä ja työtoveri Tomas Ek kuoli. Nyt musiikille jää enemmän aikaa. 70-vuotisjuhlansa kun­niaksi Törnroos valmistelee saaristoaiheista Från ö till ö -konserttia. Lastenmusiikki jatkuu Muumi-teemalla. –  Muumi-juttu on ollut siinä mielessä hyvä, että keikkoja on ollut aina. Pieni varjopuoli on, että oma kreatiivisuus vähän päättyi sen myötä. Kirjoitin paljon lauluja ja levytin omia juttuja ennen Muumeja. Lapsille esiintymisestä Törnroos sanoo kuitenkin pitävänsä joka kerta. Joulukuussa hän piti suuren Muumi-konsertin Hartwall Areenalla. Yleisö vaihtuu parin vuoden välein Tälle vuodelle on sovittu runsaasti keikkoja, mutta ne ovat pienimuotoisempia. – Jos on iso areena ja lapsi istuu rivillä 26, se ei välttämättä anna henkilökohtaista kontaktia, johon pyrin aina konserteissa. Lapsille täytyy olla spontaani. Laulut ovat tärkeitä, mutta välipuheet vielä tärkeämpiä, Törnroos kertoo. –  Myös interaktiivisuus on tärkeää. Lapset saavat osallistua eli laulaa, tanssia, tömistellä, taputtaa tai reagoida muuten. Alkuaikoina Muumi-keikoilla saattoi näkyä yli kymmenvuo­tiaitakin, mutta nyt suurin ikäryhmä ovat 7–8-vuotiaat. Heidän vanhemmistaan monet olivat lapsena katsomassa, kun Törnroos teki ensimmäisiä Muumi-esiintymisiä. Nyt he tulevat paikalle omien lastensa kanssa. –  Yleisöni vaihtuu parin vuoden välein, mutta eivät lapset ole näiden vuosien aikana muuttuneet. Lapset ovat lapsia.