Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Heinikon kulotus karkasi käsistä Virroilla – rakennus oli ilmoittajan mukaan 50 metrin päässä

Heinikon kulottaminen muuttui uhkaavaksi tilanteeksi Virroilla lauantaina iltapäivällä. Pelastuslaitos sai hälytyksen Virtain Makkaramyllyntielle puoli viiden jälkeen iltapäivällä. – Ilmoittaja kuvaili, että rakennus oli 50 metrin päässä. Siinä oli kuitenkin tie välissä. Ainahan se on mahdollista levitä, mutta tilanne ei kuitenkaan ollut niin akuutti, päivystävä palomestari Pasi Saari kertoo. Pelastuslaitokselta oli palopaikalla sammutusauto ja kaksi säiliöautoa. – Siellä oli palanut noin viisi aaria. Se oli nopeasti hoidettu. Ilmoittaja teki oikein, että hälytti apua, kun näytti, että omat voimat eivät riitä sammuttamiseen, Saari kertoo.