Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Aapeli Räsäsen kolumni: Edessämme seisoi NHL:n tuleva mestarivalmentaja – Hän kertoi meille neljästä E:stä, joista yksi tuo Stanley Cupin ja yksi vie pois huippu-urheilusta

Noin vuosi sitten Bostonissa pukukoppimme edessä seisoi karismaattinen mies, jonka silmät loistivat, kun hän puhui jääkiekosta. Hän oli tulevan Stanley Cup -mestari Tampa Bay Lightningin päävalmentaja Jon Cooper . Cooperin tie mestarivalmentajaksi ei ole ollut totutunlainen. Lacrossesta tuli jääkiekkoa pelanneen nuorukaisen päälaji yliopistoon siirtyessä, minkä avulla hän sai stipendin yhdysvaltalaiseen Hofstra-yliopistoon. Opintojen jälkeen urheilu jäi, ja Cooper toimi juristina kymmenkunta vuotta. Jääkiekko palasi kuvioihin sattuman kautta, kun eräs tuomari pyysi Cooperilta palveluksena, jos tämä voisi valmentaa tuomarin pojan joukkuetta. Cooper suostui. Kipinä roihahti tuolloin liekkeihin, hän kertoi. USA:n juniorisarjoissa loistaneelle Cooperille tarjottiin lopulta Tampa Bayn AHL-joukkueen päävalmentajan pestiä. Kun Guy Boucher sai Lightningista potkut kesken kauden, Cooper nostettiin hänen tilalleen. Alle viidessätoista vuodessa valmentamisen aloittamisesta NHL:ään. Cooperin ilme oli epäuskoinen, kun hän kertasi historiaansa meille. Neljä E:tä, joista yhdestä pitäisi pitää kiinni Cooperilla oli selvät teesit puheessaan: hän puhui johtajuuden ja harjoittelemisen lisäksi jääkiekkoilijan neljästä E:stä. Nuo neljä kuuluivat näin: excitement , expectation , entitlement ja embarrassment . Suomeksi innostus, odotus, oikeus ja häpeä. Kun pienenä pääsee toteuttamaan intohimoaan, tässä tapauksessa jääkiekon pelaamista, on innostus käsin kosketeltavaa. Pelkkä jäälle pääseminen luo lapsen kasvoille syvän tyytyväisyyden ilmeen. Sama efekti käy, kun nuori pelaaja ottaa uuden askeleen urallaan. Hän on syystäkin innoissaan. Hän yrittää kaikkensa joka päivä, ja koittaa vakuuttaa otteillaan valmentajat ja uudet pelikaverinsa. Tällaisista pelaajista koostuvat voittavat joukkueet. Tällä E:llä pitäisi pyrkiä pysymään, sitä Cooper painotti. Siitä kumpuaa sisäinen motivaatio. Seuraava askel tällä alaspäin suuntautuvalla polulla on expectation , odotus. Pelaaja joutuu tälle tasolle alkaessaan tottua ympäristöönsä ja rutiineihinsa liiaksi - asioihin tyytyminen alkaa. Pelaaja ei haasta itseään tai muita ja kehitys hidastuu dramaattisesti. Kolmantena tulee entitlement , oikeus. Pelaaja kuvittelee, että hän on oikeutettu tiettyihin asioihin tai johonkin asemaan. Hän vaatii itselleen oikeuksia, muttei enää ymmärrä, kuinka etuoikeutettu on saadessaan pelata ammatikseen jääkiekkoa. Motivaatio pelaamiselle tulee tällöin lähes poikkeuksetta ulkoisista asioista, kuten palkkakuitista tai julkisuudesta. Cooperin mukaan tällä tasolla oleminen syö niin paljon joukkueen voimavaroista, että on joukkueen kannalta parempi ottaa tilalle ensimmäisen E:n kohdalla oleva vähemmän lahjakas pelaaja. Kun jopa tämä rima on alitettu, viimeisenä E:nä tulee embarrassment , häpeä. Seuraa mielenosoittamisia, kiukuttelua ja yrityksiä kääntää muita pelaajia toisiaan tai valmentajia vastaan. Tältä tasolta on vain yksi suunta ja se on pois huippu-urheilusta. Jon Cooper oppi virheestään Ensimmäisen E:n luoma hyvä asenne ja ilmapiiri joukkueessa luo johtajuutta. Cooperin sanoin ”huonoissa joukkueissa kukaan ei johda, hyvissä joukkueissa valmentajat johtavat, mutta loistavissa joukkueissa pelaajat johtavat”. Kun pelaajat johtavat, asettaa se rimaa myös jokapäiväiselle tekemiselle harjoituksissa. Joku kopissa kysyi tuolloin Lightningin harjoittelusta. Cooper kertoi, että edellisellä kaudella niin pelaajat kuin valmentajat alkoivat lepsuilla, kun runkosarjan ylivoimainen voitto oli taskussa. Tuloksena oli tippuminen ensimmäisellä kierroksella. Cooper selvästi oppi virheestään ja tulos voitiin nähdä nyt syksyllä. Kirjoittaja on Aamulehden kolumnisti, joka pelaa jääkiekkoa ammatikseen KalPassa.