Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Valtion kehitysyhtiön uusi toimitusjohtaja valittiin: Paula Laine Sitrasta aloittaa tehtävässä heinäkuun puolivälissä

Sitran ennakointi- ja strategiatoiminnoista vastannut Paula Laine on valittu valtion kehitysyhtiö Vaken toimitusjohtajaksi. Laine on toiminut Sitran ennakointi- ja strategiajohtajana toukokuusta 2011 lähtien. Sitä ennen hän toimi 2009–2011 Sitralla neuvonantajana. Lisäksi hänellä on kokemusta johtotehtävistä Nokiassa. Koulutukseltaan Laine on diplomi-insinööri teknillisestä fysiikasta. Tuleva toimitusjohtaja kertoo tarttuvansa tehtävään innolla. – Tärkeä tehtäväni on tukea Vaken hallitusta ja omistajaa hallitusohjelmaan kirjatun Vaken tehtävien ja tavoitteiden tarkastelussa. Samaan aikaan arvostan suuresti sitä työtä, mitä Vaken tiimi on tehnyt yhtiön operatiivisen toiminnan käynnistämiseksi. Uskon, että Vakella on hyvät lähtökohdat edistää nopeasti hallitusohjelman tulevaisuus- ja teknologiapainotteisten tavoitteiden toimeenpanoa, esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjumisen sekä digitalisaation saralla. Elinkeinorakenteen uudistuminen ja uusi kasvu syntyvät luonnollisesti yrityksissä. Vakella on keskeinen rooli tämän mahdollistajana, Laine muotoilee. Myös Vaken hallituksen puheenjohtaja Reijo Karhinen kommentoi nopeaa toimitusjohtajavalintaa tuoreeltaan. – Rinteen hallitus on linjannut ohjelmassaan, että Vakella on tärkeä tehtävä uuden taloudellisen aktiviteetin, kasvun ja työllisyyden aikaansaamiseksi. Olemme käyneet tiivistä vuoropuhelua omistajan edustajien kanssa ja saaneet vahvan toiveen, että heillä olisi käytettävissään Vaken hallituksen näkemys uudesta strategiasta syyskuun puoleenväliin mennessä. Omistaja arvioi tämän myös edellyttävän nopeaa etenemistä uuden toimitusjohtajan valinnan kanssa, Karhinen sanoo.