Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Rehtorit tekivät Pirkkalassa kellon ympäri töitä sunnuntaina, jotta kouluviikko saattoi käynnistyä osin koronakaranteenissa – Tampereella koulun sulkemispäätös ei vaadi ”turvalukua”

Pirkkalan Suupanniityn koulun rehtorit tekivät sunnuntaina töitä kellon ympäri, jotta kouluviikko voisi käynnistyä osin etäopetuksessa maanantaina kello 8.15. Rehtori Marita Intonen sai lauantai-iltana kello 21 puhelun Pirkanmaan sairaanhoitopiiristä. Koulussa oli todettu koronavirustartunta. Hän ja apulaisrehtori Jarkko Hovilainen tapasivat koululla seuraavana aamuna ennen kello 9:ää. Ensimmäiseksi oli toimitettava oppilas- ja henkilökuntalistat tartuntaketjujen jäljitystyöhön. Sunnuntain aikana tarkentui, että yhteensä 52 koulun oppilasta ja opettajaa asetettaisiin karanteeniin . He saivat tiedon alkavasta etätyöskentelystä Wilma-viestillä kello 17 jälkeen. Rehtorien työpäivä jatkui tämän jälkeen vielä yli neljä tuntia. Intonen ja Hovilainen järjestelivät päivässä tarvittavat sijaiset, tiedotteita ja laitteita etäopetukseen. Kaikki lähialueiden kauppojen hyllyillä vielä myynnissä olleet konferenssikaijuttimet ostettiin koululle. Opettaja etänä, oppilaat koulussa Marita Intonen sanoo, että vaikka etäopetukseen ja karanteeneihin on varauduttu ja valmistauduttu, toteutus on suunniteltava tilanteen mukaan. Suupanniityn koulussa kokonaisia luokkia, henkilökunnan jäseniä ja yksittäisiä oppilaita eri luokilta on nyt asetettu karanteeniin. Viime kevääseen verrattuna tilanne on siksi monimutkaisempi. Siinä missä keväällä koko koulu oli yhtä aikaa etänä, maanantaina koulussa oli oppitunteja, joihin oppilaat osallistuivat etänä ja opettaja koulussa tai opettaja etänä ja oppilaat koulussa. Joillain oppitunneilla sekä opettaja että oppilaat olivat etänä ja toisilla taas opettaja ja osa oppilaista läsnä koulussa ja osa etänä. Suupanniityn koulussa on 494 oppilasta. Karanteenissa on nyt siis noin 10 prosenttia oppilaista. Intonen arvioi, että jos tartunnan saaneita olisi ollut useampia, olisi luultavasti harkittu koko koulun siirtymistä etäopetukseen. Nopea, mutta mystisen hyvä alku Jarkko Hovilainen kertoo, että tänä syksynä koulu panostaa normaalin päivärytmin säilymiseen, tapahtui oppiminen sitten läsnä koulussa tai etänä. – Opettajien kommentti on ollut, että etäopetus on käynnistynyt mystisen hyvin. Jos etäopetukseen siirtyminen oli keväällä äkkinäinen kauhistus, nyt se ei ole sitä, Hovilainen arvioi maanantaina. Rehtorit korostavat oppilaiden, kotien ja koko koulun henkilöstön positiivista suhtautumista ja valmiutta reagoida tilanteeseen. Kahden viikon karanteeni on laskettu alkaneeksi arvioidusta altistuspäivästä. Etänä työskentelevät oppilaat ja henkilökunta palaavat koululle sitä mukaa kun karanteeni on ohi, kunhan ovat terveitä. Pirkkalan tartuntataudeista vastaava lääkäri Jaakko Kivijärvi kertoi maanantaina aamupäivällä, että jäljityksen edettyä karanteenissa olevien määrä on kasvanut jonkin verran. Kivijärven mukaan ilmi oli tullut yksittäisiä uusia mahdollisia altistumisia. Intonen kertoo, että uusiin mahdollisiin altistumisiin reagoidaan jatkuvasti. Tesomalla painotus yläluokissa Tampereella koko Tesoman yläkoulu siirtyi etäopetukseen varotoimenpiteenä sen jälkeen, kun muutamilla koulutalossa olleilla henkilöillä todettiin koronavirustartunta. Alakoululaiset käyvät koulua normaalisti. Tesoman koulun tapauksessa päätös vain yläkoululaisten siirtymisestä etäopetukseen oli kasvatus- ja opetusjohtaja Kristiina Järvelän mukaan selkeä, sillä painotus altistuneissa oli selvästi yläkoululaisissa. Hän kertoo, että tarpeen mukaan vaikka koko koulu voisi siirtyä etäopetukseen. – Viikonlopun arvion mukaan tämä riittää, mutta emme lukkiudu siihen, Järvelä sanoo. Tampereen yliopistollisen sairaalan infektioyksikön ylilääkäri Jaana Syrjänen kehottaa luottamaan arvioihin altistuneiden määristä. – Arvioimme altistuneet todella tarkoin. Teemme arvion parhaan kykymme mukaan ja pikemminkin niin päin, että ennemmin jäädään karanteeniin varmuuden vuoksi kuin että oltaisiin kovin löysiä, Syrjänen sanoo. Ei ole olemassa turvalukua Kristiina Järvelällä on kasvatus- ja opetusjohtajana valmius tehdä päätös koulujen sulkemisesta Tampereella. Järvelä tekee päätökset yhdessä epidemiologin kanssa. Järvelä kuvailee koulujen sulkemismahdollisuutta turvaamistoimeksi, joka voidaan ottaa käyttöön, jos näyttää siltä, että tartuntaluvut nousevat korkeiksi. Kun päätöksen koulun sulkemisesta voi tehdä kasvatus- ja opetusjohtaja, tilannetta voidaan Järvelän mukaan hallita paikallisesti, yksi koulu kerrallaan. Turvalukua tai numeerista rajaa, jonka jälkeen etäopetukseen siirrytään, ei Järvelän mukaan ole asetettu. Samaa sanoo Tampereen kaupungin riskienhallinta- ja turvallisuusjohtaja Jouni Perttula . Perttula kertoo, että koulujen sulkemiseen voidaan päätyä esimerkiksi siinä tapauksessa, että tartuntaryppäitä ilmenee entistä enemmän ja koetaan, että muut keinot on kokeiltu. Sulkemispäätös on monisyinen Jouni Perttula sanoo, että koulujen sulkeminen voi olla helppo ratkaisu, mutta ei koskaan yksinkertainen päätös. – Etäopetus koeponnistettiin keväällä. Se saadaan nopeasti pyörimään ja toimii, hän sanoo. Kyse ei Perttulan mukaan kuitenkaan ole pelkästään koulurakennusten sulkemisesta ja etäopetukseen siirtymisestä. Hän sanoo, että koulujen sulkemispäätöstä tehtäessä on arvioitava monia näkökulmia, esimerkiksi perheiden mahdollisuuksia huolehtia lasten koulunkäynnistä samalla, kun huoltajat hoitavat omat työnsä. Lasten opetuksen taas tulisi olla aina parasta mahdollista. Kristiina Järvelä on tyytyväinen siihen, että vaikka tautitilanne vaatisi etäopetukseen siirtymistä, syyslukukauden ensimmäinen kuukausi on jo pystytty käymään lähiopetuksessa. – Nyt jos tulee lyhyitä pätkiä etäopetusta, se ei jyrää allensa.