Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Tuulivoima puhuttaa: Byrokratia syy Saksan tuulivoimalapulmaan

Hannu Heinosen mielipidekirjoituksessa Aamulehdessä 18.1.2020 oli useita asiavirheitä. Saksan hiilidioksidipäästöt ovat Heinosen väitteistä poiketen laskeneet vuodesta 1990 vuoteen 2019 noin kolmanneksella (33 prosenttia, lähtötaso 1251 megatonnia (Mt), vuonna 2019 taso 836 megatonnia). Lasku on ollut tasaista ja melko lineaarista. Ilman ydinvoimaloiden alasajoa lasku olisi tosin ollut vielä suurempi. Syy tuulivoimaloiden rakentamisen notkahdukseen Saksassa löytyy byrokratiasta. Osavaltioiden hidas luvitus, puuttuvat luvat ja jo myönnettyihin rakennuslupiin liittyvät valitukset pidentävät rakennusaikoja. Lisätuotannolle ei myöskään enää ole valtavasti tarvetta: Saksa tuottaa tuulivoimalla sähköä jo lähes kaksi kertaa Suomen koko sähköntuotannon verran (Saksassa 2019 tuotettiin 118 terawattituntia (TWh)) tuulivoimalla, Suomessa koko sähköntuotanto vuonna 2019 oli noin 66 terawattituntia). Väite : ”Kun Saksan aikaisemmat tuulivoimatuet loppuvat niin jo 2021 aloitetaan noin 10 000 tuulivoimalan purkaminen kannattamattomina.” Totuus: Tuulivoimasta on tullut Saksan suurin sähköntuotantomuoto, kun se ohitti vuonna 2019 ruskohiilen tuotetun sähkön määrässä. Ajatus siitä, että jo rakennettuja tuulivoimaloita purettaisiin tukien loppuessa on täysin päätön. Tuulivoiman kustannusrakenne painottuu nimenomaan rakentamiseen, käytön ollessa varsin edullista. Tuet lopetetaan, koska niitä ei enää tarvita. Suomessa valtiontuki uusille tuulivoimaloille on käytännössä lopetettu, mutta valmistajia se ei hidasta. Tuulivoima kannattaa Suomessa jo ilman tukia ja tuulivoimaa rakennetaan ennätystahtia. Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen totesi viime vuonna, että Suomeen valmistuu lähivuosina keskimäärin 1000 megawattia (MW) ( uutta tuulivoimakapasiteettia joka vuosi, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta täysin markkinaehtoisesti. Tarve tuulivoimaloiden lapojen kierrätykseen on syntymässä vasta nyt, kun ensimmäisen sukupolven teolliset tuulivoimalat alkavat vanhentua. Suomella on tässä upea bisnespotentiaali materiaaliosaamisen vientiin. Aiheesta voi lukea lisää esimerkiksi Tuulivoiman artikkelista L apojen uusi elämä , joka löytyy verkosta.