Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Antti Raanta tähyää NHL:n pudotuspeleihin ja ymmärtää uutta fysiikkavalmentajaansa Marko Yrjövuorta: ”Amerikassa on pidettävä meteliä itsestään”

Taustalta kantautuu sellaisia ääniä, ettei nyt olla kyllä kaukalossa taistelemassa maaleista ja jääkiekkoliigan pisteistä. Puhelimessa on Antti Raanta , 31, josta tuli helmikuun lopulla poikavauvan isä. Äänet eivät tosin kuulosta pieneltä vauvalta, vaan ne taitavat tulla 3-vuotiaan Evelyn -tyttären suusta. Näihin ääniin raumalaismaalivahti on nyt saanut keskittyä jo yli kaksi kuukautta – NHL-kausi kun keskeytettiin koronaviruspandemian takia 12. maaliskuuta. Toisin olisi ollut, jos kausi olisi jatkunut ja johtanut jopa pudotuspeleihin saakka; kun vauva syntyi, runkosarja kiristyi ja lähestyi loppuaan. Juuri silloin joukkueet viettävät tavallista enemmän aikaa jäähallilla. Yhtäkkiä kaikki kuitenkin päättyi kuin seinään, ja Arizona Coyotesin maalivahti olikin koko ajan kotona: ensin Arizonassa, sitten Raumalla. Arjesta tuli erilainen. – Tässä on nyt tullut nähtyä, kuinka poika kasvaa. Päivittäin tulee jotain uutta, jota saa ihmetellä. Se on totta kai hienoa, ja tyttären kanssa leikimme paljon. Olen nyt saanut viettää hieman erilaista perheenisän elämää kuin tavallisesti, Raanta kertoo. Nähtäväksi tosin jää, kuinka kauan kyseinen elämä vielä kestää. Yhdysvaltalainen urheilulehti The Athletic uutisoi sunnuntaina, että NHL saattaa järjestää tänä kesänä sellaiset pudotuspelit, joihin otetaan poikkeuksellisesti jopa 24 joukkuetta. Mahdollista on sekin, että joukkueilla olisi mahdollisuus pelata pelejä jo ennen pudotuspelien alkamista. Varmaa tosin on tässä vaiheessa vain se, että erilaisia skenaarioita ja huhuja on vaikka muille jakaa. NHL:n komissaari Gary Bettman on yhtä kaikki vannonut useassa eri haastattelussa, että hänellä on vahva luotto NHL-kauden 2019–2020 jatkumiseen. – Jos teemme oikeita ratkaisuja, uskon, että kausi saadaan pelattua loppuun, Bettman sanoi San Josessa ilmestyvän Mercury Newsin mukaan viikko sitten tiistaina. Raanta sanoo odottavansa vain faktoja. Raumalta on vaikea vaikuttaa asiaan, joka on päättäjien ja pelaajayhdistyksen käsissä. – Huhuja liikkuu joka puolella, ja vähän vaikea niitä on ruveta sen enempää ajattelemaan, kun mitään konkreettista ei ole vielä tullut, Raanta kertoo. Vaan eipä sekään helppoa ole, että joutuu odottamaan päätöstä, josta ei ole vielä tietoa. Se on raskasta varsinkin henkisesti. – Olemme olleet jo runsaat kaksi kuukautta poissa normaalista arjestamme. Onhan se melko hankalaa, kun ei yhtään tiedä, mitä tulee tapahtumaan ja miten ja milloin pelejä jatketaan. Pelaajillakin vaikutusvaltaa Jalkapallossa Saksan pääsarja Bundesliiga palasi koronatauoltaan lauantaina, ja mahdollista on, että Englannin Valioliiga jatkuu kesäkuussa. Italiassa Serie A:ta odotetaan kovin takaisin. Yhdysvalloissa koronavirus on kuitenkin aiheuttanut enemmän kuolemaa kuin missään muualla maailmassa. Tautiin on menehtynyt tähän mennessä yli 90 000 amerikkalaista, ja isoista urheiluliigoista maassa pyörii vain vapaaotteluorganisaatio UFC, joka sai luvan toimia Floridan osavaltiossa ja palasi toukokuussa takaisin. Sekin tosin toimii poikkeuksellisesti, sillä ulkomaiset ottelijat eivät pääse nyt Yhdysvaltoihin. NHL:ssä haasteita on jo siksi enemmän; pelejä ei voi pelata millä tahansa kokoonpanolla, ja moni – kuten Raanta – matkusti pian koronavirustauon alettua takaisin kotimaahansa. Rajoituksia toki puretaan ja muutetaan jatkuvasti, mutta yhtä lailla niitä voidaan myös tiukentaa, jos koronavirustilanne kääntyy pahempaan suuntaan. Raanta myöntää, että tilanne mietityttää monelta kannalta. – Tuntuu, että Yhdysvalloissa on samat lukemat päivästä toiseen, eivätkä ne ainakaan ole kauheasti alaspäin lähteneet, Raanta sanoo tartuntoihin viitaten. – Onhan se aika hurjan kuuloista, jos nyt ruvettaisiin nopealla aikataululla pelaamaan. Jos käsky silti käy, Arizona Coyotesin maalivahti sanoo tekevänsä niin kuin johtajat linjaavat. –  Olemme kuitenkin sopimuksen alaisia pelaajia, joten seuraamme heidän käskyjänsä. Raumalainen pohtii siitä huolimatta sitä, miten NHL-joukkue esimerkiksi matkustaa koronaviruspandemian aikana. – Asummeko jossakin tietyssä paikassa kuukausitolkulla, ja kuinka kauan pitää olla erossa perheestään? hän kysyy. Samankaltaisia kysymyksiä pohdittaneen myös NHL-pelaajien etuja valvovan ammattiliiton eli NHLPA:n kokouksissa. – Tietenkin pelaajayhdistyksellä on sanansa sanottavanaan, ja kyllä se vaikuttaa, mitä pelaajat sanovat. En usko, että päätöksiä ruvetaan ilman pelaajien ääntä tekemään, Raanta sanoo. Esimerkiksi koripallon huippuliiga NBA:n oma pelaajayhdistys NBPA on kysynyt heidän pelaajiltaan mielipidettä siitä, pitäisikö kautta jatkaa kesällä. NBA:ta pelataan NHL:n tavoin Pohjois-Amerikassa, ja Los Angeles Timesin mukaan pelaajayhdistyksen tekemän kyselyn arvio on, että vajaa kolmannes pelaajista haluaa lopettaa kauden kesken. ”Olisihan se hienoa” NHL:ssä kausi 2019–2020 loppuu komissaari Bettmanin arvion mukaan elokuussa tai syyskuussa, jos sen jatkamista pitää siirtää pitkälle – ja jos pudotuspelit saadaan ylipäätään käyntiin. Pudotuspeleistä Raanta olisi yhtä kaikki innoissaan. Niitä raumalaiselle on kertynyt pelaavassa NHL-joukkueen kokoonpanossa tähän mennessä vasta kolmen ottelun verran: New York Rangersissa kaudella 2015–2016. Arizona Coyotesiin Raanta siirtyi kaudeksi 2017–2018. Silloin Coyotes sijoittui läntisessä konferenssissa viimeiseksi. Seuraavalla kaudella 2018–2019 joukkue jäi niukin naukin pudotuspelien ulkopuolelle – ero Colorado Avalancheen oli vain neljä pistettä. Tällä kaudella Coyotes oli niin ikään jäämässä pudotuspeleistä pois – tai ainakin kamppailusta olisi tullut todella tiukka. Koronavirustauon aiheuttaman poikkeuksellisen pudotuspelisysteemin myötä Arizona Coyotes olisi nyt kuitenkin nousemassa ensimmäistä kertaa NHL:n pudotuspeleihin. Joukkue tunnettiin vielä kaudella 2013–2014 nimellä Phoenix Coyotes, ja sillä nimellä se on kyllä Stanley Cupista taistellut, mutta uusi nimi on aina jäänyt viivan alapuolelle. – Olisihan se hienoa päästä pudotuspeleihin, kun olimme jo vähän ulkona niistä, kun pelit lopetettiin, Raanta sanoo. – Aika pitkä tauko siinä on kyllä takana, ja siinä on kaikilla joukkueilla mahdollisuuksia. Se voi ihan päivästä riippua, millä tavalla pelit kulkevat ja kuka löytää pelirytmin nopeimmin, hän pohtii. Nähtäväksi jää tosin sekin, minkälaista järjestelmää NHL poikkeuksellisena pudotuspelikesänään käyttäisi. Raanta toivoo, että mahdolliseen 24 joukkueen pudotuspelisysteemiin löydettäisiin reilu ratkaisu. – Kai siinä voisi olla jonkinlainen sääntöpykälä, että kärkijoukkueet pääsisivät suoraan toiselle kierrokselle. Olisihan se rajua, jos paras kohtaisi huonoimman, kun jo parissa pelissä voi tapahtua mitä tahansa, Raanta sanoo. Suomessa Raanta on nyt kuluttanut aikaansa paitsi perheensä myös golfin ja tenniksen parissa. Mistään lomamatkasta ei kuitenkaan ole kysymys. Harjoitella NHL-tähden täytyy, joskin pikkuhiljaa voi ruveta pohtimaan, mitä varten tällä hetkellä treenataan. – Pitää miettiä, että alkaako jo treenaamaan kesäharjoittelun tavoin vai vetääkö sellaista ylläpitävää treeniä. Ratkaisuja joutuu miettimään ja tekemään sen mukaan, minkälaisia uutisia Amerikasta kantautuu, Raanta kertoo. Marko Yrjövuoren opissa Arizonassa Raannan perhe asui vielä kolmen viikon verran sen jälkeen, kun NHL jäi maaliskuussa tauolle. Siellä maalivahti kykeni tekemään lähinnä kuntopiiriä, koska perheen Arizonan kodista ei löydy samanlaisia kuntosalivälineitä kuin Raumalta. Suomessa Raanta on myös oppinut uutta Marko Yrjövuorelta , jonka palkkasi fysiikkavalmentajakseen huhtikuussa. Raanta on kärsinyt muun muassa lonkka- ja nivusvaivoista, ja polvikin on leikattu. Yrjövuorelta Raanta kertoo saaneensa uudenlaista näkemystä siihen, miten keho pysyisi paremmin kunnossa jääkiekkokauden aikana. Yhteistyö on alkanut Raannan mukaan hyvin. – Kuutisen viikkoa on nyt tullut treenattua, ja olen kyllä ollut tosi tyytyväinen. On tullut paljon uutta ja toisaalta myös sellaista, minkä on ehkä jo tiennyt aiemmin muttei ole osannut yhdistää oikein, Raanta sanoo. Yrjövuori nousi kyseenalaisella tavalla otsikoihin toukokuun alussa, kun STT julkaisi laajan artikkelin , jossa perattiin hänen taustojaan sekä julkisuudessa esittämiään väitteitä. Raannan mukaan kohussa oli piirteitä, jotka muistuttivat tietynlaista ajojahtia. – Toimittaja tekee tietenkin toimittajan hommia, eikä siitä voi häntä syyttää, Raanta sanoo. – Tuntuu silti ehkä siltä, että jopa pienistä asioista tehtiin aikamoinen myrsky. Raanta huomauttaa, että kyse lienee myös kulttuurieroista. Yhdysvalloissa vuodesta 2013 asti pelannut raumalainen tietää, kuinka sikäläinen kulttuuri poikkeaa suomalaisesta sellaisesta. – Marko on ollut Lakers-vuosiensa jälkeen yksityisyrittäjä, ja pitäähän sitä omaa nimeään saada nostettua esiin, Raanta sanoo. – Amerikassa on pidettävä meteliä itsestään. Ei voi vain myötäillä ja seurata jonoa. Nimi ja teot täytyy tehdä itse. Raannan mukaan sanat voivat mennä sekaisin myös siksi, millä tavalla niihin kiinnitetään esimerkiksi Arizona Coyotesin pukuhuoneessa huomiota. – Meilläkin on joukkueessa 5–6 fyssaria ja hierojaa, ja heitä kaikkia kutsutaan fyssareiksi tai trainereiksi, Raanta kertoo. – Ehkä sekin vain kääntyy hieman huonosti, että mikä se ammattinimike on. STT:n artikkelissa puututtiin muun muassa siihen, minkälaisia titteleitä Yrjövuori on käyttänyt itsestään – ja millä perustein. – Kyllä me ainakin joukkueemme sisällä kutsumme heitä kaikkia samalla nimikkeellä emmekä ala miettiä, että kuka on kuka, kun he kaikki osaavat tehdä melkein kaikkia hommia, Raanta sanoo. – Mutta se kuuluu tähän maailmaan. Välillä haetaan sellaisia juttuja, ja niiden kanssa täytyy vain koettaa pystyä elämään. Raanta itse joutui The Athleticin toimittajan kynän kohteeksi toukokuun alussa, kun sivustolla julkaistiin artikkeli niistä NHL:n maalivahdeista, jotka ovat mahdollisesti siirtouhan alla. – Loukkaantumisherkän Raannan kauppaaminen hänen sopimuksensa viimeisenä vuotena olisi tavallaan järkevää, The Athleticin artikkelissa sanotaan. Raanta itse ei kuitenkaan murehdi siitä, mitä tuleman pitää. – Sopimustani on vielä vuosi jäljellä, ja sen mukaan edetään. – Turha sitä on tässä kohdin miettiä, mitä tulee tapahtumaan vai tuleeko yhtään mitään. Ei se kuitenkaan ole hirveästi omassa hallinnassani, Raanta pohtii. Omaan torjuntaprosenttiinsa Raanta voi sen sijaan vaikuttaa. – Se onkin oikeastaan ainut, mihin itse pystyy vaikuttamaan. Arizonassa Raannan kanssa torjuntavastuun jakaa kanadalainen Darcy Kuemper . Saa nähdä, kumpi heistä pelaa enemmän pudotuspeleissä – siis jos pelaa.