Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Suomalainen ruokakauppa on ehdolla maailman parhaaksi – ”Tätä ei ole tapahtunut koskaan aiemmin”

Kauppias Markku Hautala on pukeutunut vaaleanpunaiseen kauluspaitaan. Asettuessaan valokuvaan keskellä kauppaansa hän toteaa, ettei vaaleanpunainen oikeastaan ole kauppiaan väri. Suunnitelmissa on ideoida ja teettää omat kauppiaan vaatteet. Vielä Hautala ei ole saanut inspiraatiota, joten homma on jäänyt. Tämä kauppias paneutuu kaikkeen, mitä tekee intohimolla ja – sanotaan ihan suoraan – nysväämällä. Sitä sanaa Hautala käyttää itse, hän jaksaa nysvätä ja pitää huolta yksityiskohdista. Ja onhan Hautalalla ollut kuluneen vuoden aikana muutakin puuhaa. Esimerkiksi laittaa kauppansa siihen kuntoon, että se on kilpailemassa kuuden muu kaupan kanssa maailman parhaimman ruokakaupan tittelistä. Marraskuun 7. päivänä voittaja julkistetaan Lontoossa järjestettävässä suuressa The IGD Store of the Year Award -gaalassa. – Olemme ihan fiiliksissä. Kymmenen meistä lähtee Lontooseen. Voimme vielä voittaa, se olisi ihan käsittämätöntä, Hautala nauraa. Ja jatkaa: – Fakta on, että olemme jo voittaneet. Tätä ei ole tapahtunut koskaan aiemmin. Kukaan Suomesta ei ole ikinä ollut edes IGD:n top 15 -listalla ja nyt me olemme kuuden finalistin joukossa. Itkin onnesta, kun kuulin finaalipaikastamme. Asiakkaan etu edellä IGD on analyysiyritys, joka kiertää ympäri maailman ruokakauppoja. Se saa kauppaketjuilta valmiiksi peratun listan, jotta analyytikot tietävät, missä kannattaa käydä. Tänä vuonna analyysi tehtiin 750 kaupasta. – Järvenpäässä käytiin kesäkuussa, minkä jälkeen vasta varmistui, että olemme kisassa mukana. Maailman parhaimpia ruokakauppoja ei tehdä pelkästään rahalla, muuten ei Järvenpään Citymarketilla olisi mitään asiaa kilpailuun. Kilpailussa menestymisen kriteereinä on muuan maussa se, että kaupassa tehdään uusia, ainutlaatuisia asioita, mutta aina asiakkaan hyöty mielessä. Kauppa rikkoo rajoja, on innovatiivinen ja ainutlaatuinen. Järvenpään Cittarissa on reilun vuoden aikana lanseerattu ravintola Sesonki yhdessä huippukokki Matti Jämsénin kanssa, oma jäätelö, pizzat, japanilaiset sushit, frittikanat, oma lihaleikkaamo, deli viineineen, olohuone asiakkaille. Tulossa on kokkikoulu ja hedelmäpuolelle jotain, jota on suunniteltu jo kolmen vuoden ajan. Hautala ei vielä paljasta, mitä. Hautala uskoo, että yksi syy pärjäämiselle on se, että kauppa on tehty asiakkaille, ei teollisuudelle eikä henkilökunnalle. – Olemme Suomessa ainut hypermarket, jossa teollisuus ei pääse vaikuttamaan, mitä tuotteita on hyllyn päädyissä, vaan asiakkaat päättävät sen kulutuskäyttäytymisellään. En halua tehdä pääty-yhteistyötä. Yksi hyvä esimerkki on se, että meillä ei juomapuolella ole esimerkiksi Olvin tai Hartwallin kaappeja. Hautalan mukaan hänen kauppansa on täynnä satoja pieniä asioita, joilla halutaan varmistaa, että asiakas tulee takaisin. – Koko ajan mietin, että osaammeko kuunnella asiakasta ja mitä kivaa tuomme kauppaan seuraavaksi. Maailmalta löydämme asioita, joita haluamme tuoda tänne Järvenpäähän. Keskitaso ei riitä Joka päivä Hautala kiertää kauppansa kymmeneen kertaan. Hän huomaa heti, useimmiten ennen osastopäällikköjä, jos joku tuote puuttuu. Jos sama tuote puuttuu vielä kolmantenakin päivänä, puuttuu Hautala asiaan. Järvenpään Citymarketissa asiat tehdään 100-prosenttisesti. Hautala vaatii paljon itseltään, mutta myös muilta. Ne, jotka toteavat, että keskitasolle pääseminen riittää, löytävät nopeasti uuden työpaikan. Hautala on joskus jossain haastattelussa todennut, että haluaa kaupastaan maailman parhaan kaupan järvenpääläisille. – Jos kauppakunto ei ole fantastinen, ei homma ikinä toimi. Ja jos haluat olla hyvä, pitää sinun olla myös ahkera. Yksityiskohdista täyty pitää huolta. Haluan myös selvittää taustat, jotta voin päättää asioista. Sen takia minä pyrin tekemään pohjatyöt aina hyvin. Hautala on ollut jo 30 vuotta kauppiaana ja on suvussaan kolmannen polven kauppias. Hautala tietää miltä tuntuu, kun asiat eivät mene hyvin, sillä Helsingin keskustassa sijainnut kauppa teki konkurssin. Sen jälkeen Hautala siirtyi Porvooseen. Sieltä Kesko pyysi häntä vetämään Järvenpään Citymarkettia. Nyt takana on 12 vuotta Järvenpäässä. – Kymmenen vuotta on mennyt oppia ja ymmärtää aidosti Citymarkettia. Mitään ei saa hetkessä, vaan pitää olla kärsivällinen. Ja nyt kun Hautalalla on ymmärrys, voi hän muuttaa tapoja ja käytäntöjä. Maan tapa -lause nostaa Hautalan karvat pystyyn. Hän puhkoo kuplia ja tekee asiat mieluummin toisin kuin on totuttu, jos se on järkevämpää. – Asioita kannattaa kyseenalaistaa. Hautala on monestakin asiasta ylpeä, mutta erityisen paljon häntä lämmittää Suomessa tapahtunut muutos: Yhä useammin puhutaan ruoan mausta ja asiakkaat ovat alkaneet vaatia hyvän makuista ruokaa ja laadukkaita raaka-aineita.