Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Luonnonvarakeskus lopettaa tutkimukset Parkanossa – työntekijöille tarjotaan töitä uudessa sijoituspaikassa

Luonnonvarakeskus siirtää tutkimustoiminnan ja laboratorion pois Parkanosta. Luke keskittää tutkijat Jokioisiin ja Espoon Otaniemeen sekä laboratorion Jokioisiin. Aikataulu on vielä auki, mutta Luke julkisti strategiansa keskiviikkona. Luke vahvistaa peltotutkimusta Maaningalla (Kuopio), Jokioisissa ja Siikajoen Ruukissa, Kokkolan laboratorio siirtyy Jokioisiin. Kaarinan Piikkiöstä tulee Luken puutarhatutkimuksen pääpaikka. Luken pääjohtaja Johanna Buchert toteaa, että nyt käynnissä olevat tutkimushankkeet jatkuvat myös Parkanossa loppuun asti. Hän huomauttaa, että tutkijat ovat jo nyt monipaikkaisia eri puolilla Suomea, riippumatta työpöytänsä sijainnista. – Ketään ei irtisanota, sillä työntekijöille tarjotaan tehtävät uudessa sijoituspaikassa. Laboratoriot keskitämme Ouluun, Jokioisiin, Joensuuhun ja pääkaupunkiseudulle, jotta laitteistot ovat mahdollisimman tehokkaassa käytössä. Henkilöstöäkin, niin sanottua kriittistä massaa on oltava riittävästi sijaistamaan toisia tarvittaessa, Buchert kertoo. Savonlinnaan jää puiden kasvullisen lisäyksen laboratorio. Kalojen valintajalostus siirtyy Enonkoskelta Laukaaseen. Kaikkiaan Lukelle jää 24 toimipistettä. Viime aikoina Parkanon toimipisteen väki on vähentynyt tutkijoiden siirtojen myötä. Nyt kookkaassa, Senaatti-kiinteistöjen vuokraamassa talossa on enää noin 20 työntekijää, Luken käyttämä virallinen luku on alle 10. Parkanoon saattaa jäädä kenttätyön tukikohta, sillä Lukella on Parkanossa, Kihniössä ja Karviassa huomattava määrä koealoja. Buchertin mukaan Lukella on tutkimusmetsiä koealueineen noin 30 000 hehtaarilla - ne ovat Metsähallituksen omistuksessa. Parkanossa entinen metsäntutkimuslaitoksen tutkimusasema on toiminut Kaironiemessä vuodesta 1961. Se on ollut Suomen suo- ja suometsien tutkimuksen keskus professuureineen. Viimeksi se on saanut julkisuutta puiden juurisienien uraauurtavista tutkimuksista. Tohtori Tytti Sarjalan johtama ryhmä on löytänyt muun muassa suomännyn juurisienestä lääkeaihion, joka korjaa silmärappeumaa. Parkanon tutkimusasemaa johtanut Hannu Raitio valittiin aikoinaan Metlan ylijohtajaksi. Hän joutui ensimmäisenä kokoamaan Lukeen metsäntutkimuslaitoksen, maatalouden tutkimuskeskuksen sekä riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen. Mari Walls jatkoi Raition työtä ennen Buchertia. Buchertin mukaan nyt julkistettu strategia tähtää ennen muuta kannattavan, kestävän ja vastuullisen alkutuotannon kehittämiseen. Buchertin mukaan Suomella on tähän hyvät edellytykset. – Toiminnan tehostaminen on välttämätöntä, että Luke pystyy viemään tukimuksellisesti eteenpäin luonnonvarataloutta ja biokiertotaloutta, joiden avulla tuotetaan samalla ratkaisuja ilmastonmuutokseen, Buchert linjaa.