Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tampereen kaupunki teki tiistaina ensimmäiset hylkäävät tukipäätökset – Yksinyrittäjien tuen hakemuksia hyväksytty jo lähes 400

Tampereen kaupunki on saanut tiistaihin mennessä 780 yksinyrittäjien tukihakemusta. Yksinyrittäjille suunnattu kuntien tukihaku avattiin maanantaina 20. huhtikuuta. Tukea voivat hakea päätoimiset yrittäjät, joilla ei ole palkattua työvoimaa. Hakijalla tulee olla vähintään 20 000 euron suuruinen yrittäjätulo tai laskutus. Avustuksen saamisen ehtona on se, että yrityksen taloudellinen tilanne on heikentynyt koronavirusepidemian vuoksi maaliskuun 16. päivän jälkeen 30 prosenttia. Tampereen kaupungin kasvupalvelujohtajan Irene Impiön mukaan hakemuksista on tiistaihin 28. huhtikuuta mennessä hyväksytty 373. Impiö arvelee, että 400 hyväksytyn hakemuksen raja menee rikki tiistaina. Hyväksytyistä hakemuksista suurin yksittäinen osuus meni parturi-kampaamoille, joita oli 15 prosenttia hyväksytyistä hakemuksista. Tukea saivat myös hieronta, fysioterapia ja osteopatia, kosmetologia ja kauneudenhoitoala. Myös taideyrittäjät, taksinkuljettajat ja ravintolatoiminta olivat edustettuina. Kaikilla aloilla vaikutukset eivät näy heti, joten Impiön mukaan luvut muuttuvat jatkuvasti. Hylkäyksen syynä väärä paikkakunta Ensimmäiset hylkäyspäätökset tehtiin tänään tiistaina. Impiö kertoo, että valmistelussa oli 25 hylättäväksi esitettyä päätöstä. Yksi yleisimpiä hylkäämisen syitä ovat väärään kuntaan tulleet hakemukset. Jos yrittäjä asuu eri paikkakunnalla, tukea ei haeta asuinpaikkakunnan vaan yrityksen kotipaikkakunnan mukaan. Avustuksia saavat päätoimiset yrittäjät. Päätoimisuus tarkoittaa sitä, että yksinyrittäjätukea hakevalla ei ole muita tulonlähteitä kuten eläkkeestä tai työsuhteesta saatavaa tuloa. Impiön mukaan yllättävän monella avustusta hakevalla yksinyrittäjällä on ollut myös eläketuloa. Asia on puhuttanut avustuksen hakijoiden ja myöntäjien lisäksi myös Suomen Yrittäjiä. – Odotamme tällä hetkellä työ- ja elinkeinoministeriön tarkempaa linjausta, ja nämä hakemukset odottavat myös tätä linjausta ennen päätöstä, Impiö tarkentaa. Tavoitteena käsitellä edellisen päivän hakemuksia Tällä hetkellä Tampereen kaupungilla hakemuksia käsittelee kymmenen henkilöä. Urakassa on päästy käsittelemään 23. huhtikuuta lähetettyjä hakemuksia. – Tavoitteeni on päästä viikon tai puolentoista sisällä siihen, että käsittelemme edellisen päivän hakemuksia, jotta pääsemme nopeaan käsittelyrytmiin, Impiö sanoo. Hyväksytyt avustushakemukset menevät maksatukseen seuraavana päivänä. Viime viikon alkuviikko aiheutti hakemuksissa piikin, joka on tasaantunut torstain jälkeen. Osalla yrittäjistä koronakriisin vaikutusten todentaminen on ollut vaikeaa, sillä vaikutukset eivät ole vielä tarkkaan tiedossa. Koko Pirkanmaalla on jaettavanaan 23 miljoonaa euroa, joka riittää noin 11 500 myönteiseen päätökseen. Tampereen osuus summasta on reilu 10 miljoonaa, josta voidaan tehdä reilu 5 000 päätöstä. Impiön mukaan avustuksiin saatu raha ei näyttäisi loppuvan kesken, joten hän kehottaa yrittäjiä malttiin, jos tuen kannalta vaadittavaa koronaviruksen vaikutusta ei vielä pysty osoittamaan. Seurakunnat tarjoavat yrittäjille henkistä tukea Tampereella kaupungin lisäksi myös seurakunnat ovat ryhtyneet tarjoamaan apua ja neuvontaa. Tampereen seurakunnissa on avattu päivystävä puhelin. Diakoni Teemu Salmisen mukaan kyse on kirkon henkisen osaamisen valjastamisesta yrittäjien käyttöön. Tampereen hiippakunta tekee yhteistyötä alueen yritysten kanssa ja ohjaa yrittäjyyttä koskevat puhelut eteenpäin yrittäjäjärjestöille. Seurakunnat auttavat yrittäjää kuormittavan tilanteen henkisessä käsittelyssä. Soittajan kanssa voidaan sopia toistuvasta yhteydenpidosta, jossa seurakuntien diakoniatyö auttaa asioiden käsittelyssä. Yrittäjällä on mahdollisuus saada myös normaalisti diakonia-apua. Yrittäjien käytännön ongelmissa auttavat Pirkanmaan Yrittäjien neuvontapalvelu ja Tampereen kaupungin neuvontapuhelin, joka opastaa muun muassa korona-avustuksiin liittyvissä kysymyksissä. Vertaistukiryhmät etäyhteyksin Tampereen seurakunnat tekevät yhteistyötä Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalveluiden Trestartin kanssa. Seurakunnat ja Trestart järjestävät ensi viikosta alkaen kaksi yrittäjien vertaistukiryhmää. – Työnohjaajakoulutetut ottavat noin kuuden yrittäjän ryhmän muutamaan tapaamiseen, jossa yhdessä kuunnellaan, mitä tilanne tarkoittaa. Koetetaan sisäisen olotilan ja tunnemaiseman kuuntelun ja katselun kautta vapauttaa voimavaroja siihen, mikä yrittäjissä on vahvana: tahto yrittää, luovuus, kekseliäisyys ja rohkeus löytää vaikeissakin tilanteissa tietä eteenpäin, Salminen sanoo. Ryhmät kokoontuvat etäyhteydellä touko-kesäkuussa, ja niihin voi ilmoittautua Trestartin sivuilla . Mitä tuen jälkeen? Moni aikoo hakea työttömyysturvaa Tampereen kaupungin keräämän kyselytiedon mukaan 59,5 prosenttia yksinyrittäjän tukea hakeneista yrittäjistä aikoo hakea myös yrittäjien työttömyysturvaa. Tukihakemuksen lähettäneistä 56,4 prosenttia aikoo käyttää voimavarojaan ensisijaisesti kriisistä selviytymiseen. Yrittäjistä lähes kolmasosa kertoi kuitenkin ryhtyvänsä uudistamaan toimintaansa. Suosittu selviytymiskeino oli myös verkostoituminen, josta toivoi apua 22,5 prosenttia vastanneista yrittäjistä. Kyselyyn vastasi 440 yksinyrittäjien tukea hakenutta yrittäjää.