Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Kaksi asiaa voi määrittää, tuleeko perinnöstä riita – kokenut perintöjuristi: viisikymppiset riitelevät kuin viisivuotiaat

Perinnönjako on tilanne, joka on omiaan kuumentamaan tunteet ja kylmentämään läheisimmätkin sisarussuhteet. Perintöriidat saattavat äityä joskus vakaviksikin. Sen tietävät perintöjä työkseen ratkovat juristit. Erityisesti kaksi asiaa voi ratkaista, tuleeko perinnöstä riita. Asianajaja Päivi Hallamaa-Tupi muistuttaa, ettei perintöriidoissa ole kovin paljon merkitystä sillä, kuinka suuria varallisuuksia jaetaan. –Pienistä omaisuuksista saa aikaan suuren riidan ja isoja omaisuusmassoja voidaan jakaa sopuisasti. Nähdäkseni vanhempien perinnönjaossa oleellista on lasten tunne siitä, ovatko isä ja äiti elinaikanaan kohdelleet heitä reilusti ja tasapuolisesti. Jos näin ei ole, riita syntyy helposti, Hallamaa-Tupi pohtii. Varatuomari Sini Liljeqvistin mukaan kahnauksia aiheuttavat usein erityisesti tavarat, joilla on tunnearvoa perillisille. –Vainajan korut ovat sellaisia, jotka voivat aiheuttaa eripuraa. Yleensä tällöin kiistellään tunnearvosta, ei niinkään rahallisesta arvosta, Liljeqvist sanoo. Riidat tulevat kalliiksi Päivi Hallamaa-Tupi muistuttaa, että sisarukset ovat toisilleen siunaus ja voimavara – kunhan välit ovat kunnossa. Hän ihmettelee, kuinka viisikymppiset ihmiset saattavat taantua perinnönjaossa viisivuotiaan tasolle. –Riidat syövät valtavasti energiaa ja tulevat tosi kalliiksi. On surullista, kun lähisukulaiset riitautuvat niin, että heidän lapsensakin vedetään mukaan mustamaalaukseen. Kymmenien vuosien kuluttua sukuhaarat ovat huonoissa väleissä keskenään, vaikka kukaan ei oikein enää muista, minkä takia. Vaikka pesänjakajilla on monesti kerrottavinaan koomisiakin tarinoita muhkeimmista perintöriidoista, Sini Liljeqvist toteaa, että yleensä tarinat ovat enemmänkin surullisia kuin hauskoja. –Vaikka tunteet voivat toisinaan käydä kuumana perinnönjaon koittaessa, olisi hyvä koittaa pitää mielessä sovinnollinen ja rakentava asenne. Se on paitsi taloudellisesti kaikkein järkevin tapa edetä, mutta monesti myös henkilökemioita edistävä tapa. Parhaimmillaan hyvin onnistunut perinnönjako saattaakin helpottaa vuosikymmeniä kyteneitä eripuraisuuksia, Liljeqvist muistuttaa. Miten välttyä riidoilta perinnönjaossa: 6 vinkkiä 1. Omaisuus kannattaa siirtää seuraavalle polvelle mahdollisuuksien mukaan jo vanhempien elinaikana. Ennakkoperintö, lahjat ja luovutukset tulee tehdä avoimesti ja perustellusti. 2. Vanhempien kannattaa jo elinaikanaan vaikuttaa siihen, etteivät sisarukset riitaudu. Tärkeintä on lasten tasapuolinen kohtelu. 3. Hyvin suunniteltu ja tarpeeksi tarkkaan laadittu testamentti on oiva työkalu perinnönjakoa varten. 4. Pää kylmänä! Sovinnollisuus on myös taloudellisesti järkevä asenne. Jos sopuratkaisua ei synny, riidan erotuomariksi saatetaan tarvita pesänselvittäjä ja -jakaja. Kun tämän lisäksi kuolinpesän osakkaita avustavat omat asiamiehet, perinnönjakokustannuksille voi tulla hintaa tuhansia euroja. 5. Ei ylimääräisiä henkilöitä , kuten miniöitä ja vävyjä, sekoittamaan asioita. 6. Yhteisomistuksien perustamista kannattaa pääsääntöisesti välttää. Ne ovat omiaan aiheuttamaan riitoja. Vinkit antoivat varatuomari Sini Liljeqvist ja asianajaja Päivi Hallamaa-Tupi