Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Yli 16 000 allekirjoitti vetoomuksen Eteläpuiston säilyttämisen puolesta – ”Virkistysalueita tarvitaan lisää, ei vähemmän”

Tampereen Eteläpuiston puolesta kerätyn adressin on allekirjoittanut yli 16 000 ihmistä. Adressi luovutettiin valtuustosalin aulassa maanantai-iltana. Tampereen Eteläpuisto on säilytettävä -adressin allekirjoittaneiden mukaan Eteläpuisto on säilytettävä kaupunkipuistona, ja aluetta on uudistettava kaupunkilaisille avoimena virkistysalueena. – Tampereen keskustassa asukaskohtainen viheraluemäärä on enää noin puolet valtakunnallisesta suosituksesta. Keskustaa aiotaan täydennysrakentaa 15 000 uudelle asukkaalle. Virkistysalueita siis tarvitaan lisää, ei vähemmän, Eläköön Eteläpuisto ry:n lähettämässä tiedotteessa vedotaan. Eläköön Eteläpuisto ry jätti myös asiaa koskevan kuntalaisaloitteen. Yhdistys esittää, että Eteläpuisto kokonaisuudessaan liitetään Tampereen kansalliseen kaupunkipuistoon. Aamulehti on seurannut Eteläpuistoa koskevia suunnitelmia vuosia. Alueesta on keskusteltu myös tänä syksynä.