Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tunteet nousivat pintaan Ilveksen päätöstapaamisessa – Urheilupomon hurmannut tähtihyökkääjä vaikeni tulevaisuudestaan: ”Kaikki seurat ovat aika sekaisin”

Piste-ennätyksensä tehnyt keskushyökkääjä kiittelee Ilveksessä saamaansa isoa roolia ja arvostusta. Ilves-fanien sydämet sulattanut Robert Leino tuntee suurta kiitollisuutta tamperelaisseuraa kohtaan. – Ilveksestä jäi kaikin puolin hyvä maku. Tuli semmoinen tunne, että minusta tykättiin – ja että minua arvostettiin. En osannut edes kuvitella, että saan näin lämpimän kohtelun, Leino suitsutti. Lähtökuopissa oleva hyökkääjä tunsi suurta haikeutta lauantaina, kun joukkue ja toimiston väki päättivät hienon tarinan yhteiseen tapaamiseen. – Siinä tuli tunteet pintaan, kun kehuimme toinen toisiamme. Päällimmäisenä tunteena oli kiitollisuus. Ilveksessä oli paljon ihmisiä, jotka tekivät kaikkensa sen eteen, että minulla olisi kaikki hyvin. Lasse ( Laukkanen ) ja J-P ( Jansson ) etunenässä, Leino kehui huoltajakaksikkoa. Vaikka runkosarja lopetettiin jo ennen päätöskierrosta, Leino tehtaili piste-ennätyksensä (11+32=43) ja pelasi uransa parhaan kauden. – Sain selkeän roolin ja pääsin operoimaan sillä paikalla rauhassa – kiitos valmennuksen luottamuksen. Kun kiekkoilijalla on arvostettu olo, silloin hän pelaakin paremmin. Nautin joukkueen rennosta ilmapiiristä täysin siemauksin. Hämeenlinnasta tullut sentteri huomasi nopeasti tehneensä erinomaisen valinnan. – Tiedostin, että joukkue on täynnä hyviä laitureita. Ihan sama, kenen vieressä pelaat. Onnistuminen oli täysin itsestä kiinni. Suurimpana yllätyksenä oli vaatimaton alku. Silloinkin oli semmoinen olo, että palikat saadaan kohdalleen ja peli lähtee rullaamaan. Loppujen lopuksi Ilves nousi runkosarjassa komeasti neljänneksi ja oli valmis pudotuspeleissä ties kuinka isoihin urotekoihin. – Loppukauden isot voitot osoittivat, että joukkueessa on laatua. Valmistauduimme siihen, että tulee pitkä kevät. Oli tarkoitus mennä ihan päätyyn asti. Uhkaavasti levinnyt koronavirus murskasi Ilveksen unelman. – Liigan keskeyttäminen oli ainoa ja oikea vaihtoehto. Jääkiekko on aika pieni juttu nykyisessä tilanteessa. Kun tilanne normalisoituu, Ilveksen esityksille osataan antaa varmasti arvoa. Näytimme kaikille, että Ilves menee ihan oikeasti oikeaan suuntaan. Suurella todennäköisyydellä tämä työ jatkuu ensi kaudella ilman Leinoa. Ruotsalaismedia pitää sentteriä jo Örebron miehenä. – En voi kommentoida, Leino vaikeni. Onko vielä mahdollista, että jatkat Ilveksessä? – Parempi, kun en sano mitään. Ilveksen urheilujohtaja Timo Koskela ehti jo todeta, ettei Suomen markkinoilta löydy Leinon tasoista pelaajaa. Koskela myönsi, että tarvittaessa mahdollinen korvaaja pitää etsiä ulkomailta. – Totta kai lausunto oli imarteleva. Koskela tarkoitti varmaan sitäkin, että kaikille kotimaan senttereillä on jo sopimus valmiina, Leino muotoili. Milloin tulevaisuutesi ratkeaa? – Vaikea sanoa, kun tilanne on mikä on. Kaikki seurat ovat aika sekaisin. En tiedä yhtään, mitä ja milloin tapahtuu. Seurat julkaiset aikanaan uutisensa – niinhän se menee.