Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tampereen Lintuhytti on nyt tutkittu Ruskon jätekasapalon jäljiltä – Näytteitä otettiin ikkunalaudoilta ja hiekkalaatikkohiekasta: ”Halusimme asialle varmistuksen”

Tampereen Ruskossa toukokuussa sattuneesta jätekasapalosta ei aiheutunut terveydelle haitallista laskeumaa läheiselle Lintuhytin asuinalueelle. Asia käy ilmi Lintuhytin alueelta otetuista näytteistä, joiden testitulokset ovat valmistuneet. Näytteistä ei löytynyt kohonneita määriä viidestä niistä etsitystä haitallisesta aineesta. Tampereen kaupungin terveysinsinööri Tarja Hartikaisen mukaan tulokset ovat odotusten mukaiset. – Pidimme todennäköisyyttä siitä, että haitta-aineita löytyisi, pienenä. Halusimme asialle varmistuksen ja siihen näytteiden otto ja analysointi on ainoa tapa, Hartikainen kertoo. – On hienoa, että tulokset on nyt saatu, koska ne hälventävät huolta. Meillä Suomessa on epätavallista, että tällaisia näytteitä otetaan. Jätekasa syttyi palamaan Deleten jätteenkäsittelylaitoksen pihalla varhain maanantaiaamuna 11. toukokuuta. Palosta muodostui sankkaa savua, minkä vuoksi läheinen Lintuhytin alue jouduttiin eristämään ja alueen asukkaita evakuoimaan. Näytteistä etsittiin viittä haitta-ainetta Jätekasan palon jälkeen Lintuhytin alueelta kerättiin useita näytteitä. Näytteitä otettiin Lintuhytin leikkipuiston hiekkalaatikkohiekasta ja alueen talojen ikkunalaudoilta. Hiekkalaatikon hiekasta näyte otettiin Hartikaisen mukaan paloviikon torstaina, ikkunalaidoilta pyyhkäisynäytteitä kerättiin reilu viikko palon jälkeen. – Pyyhkäisynäytteiden ottaminen oli kinkkisempi juttu. Etsimme alueelta ikkunalautoja, joita ei oltu palon jälkeen puhdistettu. Näytteiden otosta huolehti laboratorio, Hartikainen kertoo. Vertailunäytteitä kerättiin Tampereen Annalan asuinalueen talojen ikkunalaudoilta ja leikkipuiston hiekkalaatikosta. Annala sijaitsi palon aikaan tuulen yläpuolella. Otetuista näytteistä tutkittiin raskasmetallipitoisuudet, PAH-yhdisteet, dioksiinit ja furaanit sekä PBDE-yhdisteet. Hartikaisen mukaan tutkittavat haitalliset aineet valittiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta saatujen ohjeiden mukaan. Myöskään Annalasta otetuista näytteistä ei löytynyt kohonneita haitta-ainepitoisuuksia. Varotoimenpiteenä Lintuhytin leikkipuiston hiekkalaatikon hiekka vaihdettiin. – Vaihtoehtona olisi ollut vain kuoria pintahiekka pois. Päädyimme kuitenkin varmuuden vuoksi vaihtamaan koko hiekan, Hartikainen sanoo.