Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Hyviä uutisia kierrättäjille: Tampereelle ja Pirkkalaan on avattu uudet kierrätyspisteet

Pirkanmaalle on avattu kaksi uutta Rinki-ekopistettä. Uudet kierrätyspisteet sijaitsevat Tampereella S-Market Hyhkyn yhteydessä ja Pirkkalassa Pirkkalan ABC:n yhteydessä. Molemmille kierrätyspisteille voi tällä hetkellä viedä kartonki- ja lasipakkauksia ja pienmetallia. Suomen pakkauskierrätys rinki oy kertoo, että myöhemmin kierrätyspisteille toimitetaan myös paperinkeräyssäiliöt. Aluepäällikkö Harri Patana kertoo, että uusia sijainteja kierrätyspisteille kartoitetaan Tampereella ja lähikunnissa jatkuvasti. – Tavoite on, että Rinki-ekopisteitä on kauppojen ja palvelujen yhteydessä, Patana sanoo. Kierrätysinto näkyy materiaalivirroissa Patanan mukaan kierrätyspisteille tuotavat materiaalivirrat ovat kasvaneet viime vuodesta. – Kyllä se näkyy tilastoissa, että ahkerammin kierrätetään. Koko maassa on yli 1 850 Rinki-ekopistettä, joissa kartonki- ja lasipakkauksia sekä metallia. Yli 600 pisteessä kierrätetään myös muovipakkauksia.