Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kaksi lasta on menehtynyt Euroopassa uuteen tulehdussairauteen, jolla saattaa olla yhteys koronavirukseen

Uusi hengenvaarallinen PIMS-oireyhtymä, jonka epäillään liittyvän koronaviruksen aiheuttamaan covid-19 -tautiin, on johtanut kahden lapsen kuolemaan tänä vuonna Euroopassa. Uutistoimisto Reutersin mukaan peräti 230 lasta on saanut oireita uudesta tulehdussairaudesta. Ruotsissa toimiva Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus (ECDC) sanoo riskiraportissaan, että kahden lapsen kunto oli romahtanut sairauden takia. Toinen lapsista on Britanniasta ja toinen Ranskasta. Koronaviruksen on toistaiseksi arvioitu olevan vaarallisin ikäihmisille ja kroonisesti sairaille. Raportit tulehdussyndroomasta lapsilla kasvattavat huolta siitä, että koronavirus aiheuttaa riskejä nuoremmille kuin on tähän saakka uskottu. Maailman terveysjärjestö WHO kehotti Genevessä pidetyssä tilaisuudessa lääkäreitä olemaan varuillaan tulehdusoireyhtymän suhteen, mutta sanoi samalla sen yhteyden covid-19 tautiin olevan yhä epäselvän. Tauti tunnetaan nimellä PIMS-oireyhtymä (englanniksi: paediatric inflammatory multisystem syndrome). Sen oireet kuten kuume, ihottuma, turvonneet rauhaset ja vaikeissa tapauksissa sydänoireet, muistuttavat Kawasakin tautia ja toksista sokkioireyhtymää. WHO julkaisi perjantaina oireyhtymän alustavan määritelmän. WHO:n mukaan tulehdussairaus on yleistynyt nykyisen pandemian aikana. Sitä on kuitenkin esiintynyt myös lapsilla, joiden koronavirustesti ei ole ollut positiivinen. Tulehdussairaudesta kärsivillä lapsilla on ollut esimerkiksi ihottumaa tai tulehduksen merkkejä suun ympärillä, käsissä tai jaloissa. Heillä on havaittu myös sydänongelmia sekä akuutteja ruoansulatuskanavan ongelmia. Tapausmääritelmä koskee lapsia jotka ovat sairastaneet covid-19-taudin tai olleet kontaktissa covid-19 potilaisiin ja joilla ei ole havaittu selkeää muuta syytä tulehdukselle. – Tiedämme toistaiseksi hyvin vähän tästä tulehduksellisesta oireyhtymästä, sanoo WHO:n epidemiologi Maria Van Kerkhove . Ranskassa Marseillen kaupungissa 9-vuotias poika kuoli lääkäreiden mukaan viikko sitten, kun hänelle kehittyi Kawasaki-taudin kaltaisia oireita. Poika oli ollut kontaktissa koronavirukseen, vaikkei hänellä ollut sen oireita. Hänellä diagnosoitiin sairaalassa 2. toukokuuta tulirokko. Kotiin palattuaan lapsi kärsi sydänvaivoista ja hänet jouduttiin viemään tehohoitoon Marseilleen Timonen sairaalaan. Hän menehtyi sairaalassa. Ranskalaistutkijat raportoivat torstaina Kawasaki-taudin kaltaisista oireista 17 lapsella, joita hoidettiin Pariisissa sairaalassa 27. huhtikuuta ja 7. toukokuuta välisenä aikana. Tutkijat olivat odottaneet näkevänsä kahden viikon ajanjakson aikana keskimäärin yhden tällaisen tapauksen. ECDC on hyväksynyt tulehdusoireyhtymän mahdolliseksi covid-19 taudin komplikaatioksi. Sairaus on asetettu Euroopan laajuisen tarkkailuun. Tutkimuksessa pitäisi pyrkiä selvittämään millainen rooli koronaviruksella mahdollisesti on tulehdussairauden aiheuttajana, ECDC sanoo. Lapsilla PIMS-riski on tällä hetkellä alhainen, samoin kuin riski covid-19 sairaudesta, virasto arvioi.