Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Nelikymppinen mies solvasi ja vainosi kahta poliisia kostoksi — Kirjoitti netissä ruokottomia törkeyksiä ja syytti rikoksista valopylväisiin liimatuissa "varoitusjulisteissa"

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut 42-vuotiaan miehen viiden kuukauden ehdolliseen vankeuteen kahdesta törkeästä kunnianloukkauksesta ja kahdesta vainoamisesta. Rikokset kohdistuivat kahteen poliisivirkamieheen vuosina 2017–2018. Oikeus määräsi miehen maksamaan poliiseille yhteensä 3 600 euroa kärsimyskorvauksia. Mies lähetteli poliiseille useiden kuukausien ajan viestejä, joissa haukkui heitä. Lisäksi hän levitti poliiseista valheellisia väitteitä. Miespoliisi joutui 42-vuotiaan uhriksi ensin kuulusteltuaan tätä liittyen laajaan rikosjuttuun. Vuosia tämän jälkeen 42-vuotias alkoi häiriköidä miespoliisia. Häiriköinti äityi niin pahaksi, että se siirtyi rikostutkintaan vuonna 2015. Naispoliisi toimi jutussa tutkinnanjohtajana, ja 42-vuotias tuomittiin miespoliisin vainoamisesta. Tämän jälkeen tuomittu alkoi häiriköidä roisilla tavalla miespoliisia uudestaan ja nyt lisäksi myös naispoliisia. Naisuhriaan mies kutsui viesteissään muun muassa kupoliotsaksi, saastaksi ja virkahuoraksi. Lisäksi hän syytti tätä toistuvasti rikoksista, kuten myrkkysyöttien kylvämisestä koirapuistoihin. Mies kertoi naispoliisille, että tämä edustaa kaikkea, mikä Suomessa on väärin. Hän syytti naista korruptoituneeksi ja vaaralliseksi. Loukkauksien kylväminen ei rajoittunut yksityisviesteihin. Mies julkaisi Venäjän Facebookissa, VKontaktessa, julkisen kirjoituksen, jossa halvensi naispoliisia nimeltä kuvaillen tätä poliisikunnan huoraksi. Lisäksi mies tulosti naispoliisin kuvan paperille, jossa solvasi naista nimeltä ja syytti tätä rikoksista. Näitä julisteita mies liimaili valaisinpylväisiin julkisille paikoille ympäri Helsinkiä. Jutun toinen uhri, miespoliisi, sai osakseen yhtä aggressiivista vyörytystä. Mies herjasi poliisia Facebookissa, YouTubessa julkaistulla videolla ja muualla internetissä muun muassa transvestiitiksi, rotannäköiseksi ja epärehelliseksi virkasaastaksi. Hän myös julkaisi lukuisia kirjoituksia, missä väitti poliisimiehen syyllistyneen erilaisiin rikoksiin kuten aseelliseen uhkailuun. Myös muut poliisit saivat viestejä, joissa miespoliisia herjattiin ja syytettiin rikoksista. Lisäksi vainoaja otti selville poliisimiehen vaimon työpaikan, jonne toimitti herjauskirjeen. Oikeudessa 42-vuotias kiisti kaikki syytteet ja piti syyttäjän väitteitä "röyhkeinä". Hänen mukaansa korkeassa asemassa olevien virkamiesten on kyettävä sietämään kovaa "kritiikkiä". Tuomitun mielestä yhteydenotot poliisin virkapuhelimiin ja virkasähköposteihin eivät voi olla vainoamista. Hän ei myöskään nähnyt toimintaansa vääränä, eikä pitänyt esimerkiksi nimitystä "kupoliotsa" lainkaan halventavana. Helsingin käräjäoikeus oli eri mieltä. Oikeus katsoi, ettei esimerkiksi poliisien ulkonäön haukkuminen liittynyt mitenkään heidän virkatoimintansa asialliseen arvosteluun. Lisäksi 42-vuotiaalla ei ollut minkäänlaisia järkeviä perusteluita poliiseihin kohdistuvien julkisten rikossyytteidensä tueksi. Käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen. Helsinkiläismies joutui poliisin kanssa tekemisiin rikostutkintojen takia, ja ryhtyi kostoksi vainoamaan juttujen tutkinnoissa mukana olleita poliiseja.