Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Puolustusvoimissa ensimmäinen varussotilaan koronatartunta –Altistuneet asetettu karanteeniin

Puolustusvoimissa on todettu ensimmäinen varmistettu varussotilaan koronavirustartunta. Puolustusvoimien mukaan sairastunut henkilö on Kaartin jääkärirykmentin varussotilas. Kaartin jääkärirykmentin toiminta-alue sijoittuu pääkaupunkiseudulle ja Uudenmaan alueelle. Varussotilas sairastui viime viikolla urheilukomennuksella ja hakeutui julkiseen terveydenhoitoon. Hän ei palannut varuskuntaan urheilukomennuksen jälkeen ja on toistaiseksi kotihoidossa. Puolustusvoimat kertoo, että varussotilaan läheisiin on oltu yhteydessä. Hänen kanssaan lähikontaktissa olleet kolme muuta samalla komennuksella ollutta varussotilasta ovat tällä hetkellä kotona ja toistaiseksi oireettomia. Muut sairastuneen henkilön kanssa kontaktissa olleet varussotilaat on kartoitettu, ja kartoituksen perusteella kymmenen varussotilasta on lähetetty oireettomina kotiin. Lisäksi ne Puolustusvoimien palkattuun henkilökuntaan kuuluvat henkilöt, jotka ovat olleet kontaktissa sairastuneeseen varussotilaaseen, ovat myös kotona ja toistaiseksi oireettomina.