Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Manse PP:n naiset eivät viettäneetkään juoksujuhlia: ”Joukkue odottaa jo kärkipelejä, ja kaipuu on kova siihen, että päästään ottamaan oikeasti naisesta mittaa”

Kas kummaa, Manse PP:n naiset takoivat vain kymmenen juoksua kaataessaan Lappeenrannan kotikentällään Kaupissa. Lauantain voittolukemat kirjattiin 2–0 (5–1, 5–0). Lappeenranta on sarjassa viimeisellä sijalla. Edellisessä ottelussa tamperelaiset tekivät 31 ja sitä edellisessä 24 juoksua. – Kaikki ovat tainneet tottua liikaa paukkeeseen eli juoksujuhliin. Tänään oli rutiinivoiton päivä. Emme olleet ihan ytimessä ja parhaimmillamme, pelinjohtaja Markus Wirzenius analysoi taiston tauottua. Tai taistosta lienee turha puhua, sillä Manse PP:n voitto ei ollut missään vaiheessa uhattuna, vaikka Wirzenius antoikin tunnustusta vieraiden taistelulle ulkokentällä. Wirzeniuksen mukaan runsaiden juoksujen voitot ovat jo tyydyttäneet kovimman tulosten tekemisen nälän. – Tänään oli jo havaittavissa, että joukkue odottaa jo kärkipelejä. Kaipuu on kova siihen, että pelaajat pääsevät ottamaan oikeasti naisesta mittaa, Wirzenius sanoi ja viittasi elokuussa odottaviin Pori- ja Jyväskylä-kohtaamisiin. Pelinjohtaja ei ole ollenkaan huolissaan siitä, että ylimielisyys alkaisi joukkuetta vaivata. Sen Wirzenius tunnusti, että motivointi vaatii erityistä huomiota. – On tässä joutunut joukkuetta pumppaamaan. Naiset ovat myös harjoitelleet Wirzeniuksen sanoin pirun kovaa, eikä peliherkkyydelle ole ajatuksia uhrattu. Sekin selitti lauantaina juoksuilottelun puuttumista. Ylivoimaiset voitot palvelevat joukkuetta ainakin siinä, että Manse PP pääsee pelaamaan koko joukkueella ja onnistumisia on tullut laajalla rintamalla. – Siitä pelaajat saavat mukaansa itseluottamusta syksyn peleihin. Lappeenranta-pelin tehotilastoista löytyy tuttuja nimiä, mutta Wirzenius nostaa esiin kaksi ulkopelin onnistujaa. – Sara-Ella Kemppainen oli todella hyvä, ja Aurora Frantsilalla oli tänään ulkopelissä aikaisempaa isompi rooli. Hän alkaa olla jo valmis ulkokentälle. Manse PP:llä on edessään viikon pelitauko. Wirzeniuksen mukaan kova treeni jatkuu. – Ruuvia kiristetään entisestään.