Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Miksi neljännes suomalaisista ei tiedä mitä odottaa hallitukselta? – Sdp, vihreät, keskusta ja vasemmistoliitto kertovat näkemyksensä

Sdp:n puoluesihteeri Antton Rönnholm pitää ymmärrettävänä, että monet Lännen Median kyselyn vastaajista eivät osanneet muodostaa kantaa hallituksen alkuvaiheista, koska hallitus on ollut kasassa vasta kaksi kuukautta. Lännen Median kyselyssä 47 prosenttia kansalaisista kertoi olevansa tyytyväisiä Antti Rinteen (sd.) hallitukseen ja 28 prosenttia tyytymättömiä. Jopa 25 prosenttia ei osannut muodostaa kantaansa hallituksen alkutaipaleeseen Juha Sipilän (kesk.) hallituksen aloittaessa neljä vuotta sitten samanlaisen kyselyn vastaajista vain 7 prosenttia oli epävarmoja. Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä sanoi pitävänsä epävarmuutta merkkinä siitä, ettei hallituksella ole selkeä linjaa. Demareiden Antton Rönnholmin mielestä hallitukselle tulisi antaa aikaa, että se ehtii aloittaa työnsä kunnolla. – Linja selkeytyy, kun hallituksen toimet alkavat vaikuttaa. Epävarmojen vastaajien osuutta voi selittää Rönnholmin arvion mukaan se, että hallituksessa on viisi puoluetta. – Hallitus on tietysti nyt laajapohjaisempi kuin edellinen, ja ehkä ennakkokäsitykset linjasta eivät ole yhtä vahvoja. Rönnholmin mielestä hallituksella ei ole tarvetta "kilvenkirkastuskampanjoille" tai viestinnän uudistuksille. – Uskon, että kansalaiset ovat kyllästyneitä viestintätemppuihin. Politiikassa pitäisi pikemmin mennä pois siitä suunnasta, että tehdään imagokampanjoita ja markkinointiviestintää. Kannatus pitää saavuttaa tekojen kautta, Rönnholm sanoo. Rönnholm pitää tyytyväisyyslukuja positiivisina. Tyytyväisyyttä on hänen arvionsa mukaan tuonut esimerkiksi se, että hallitus on käynnistänyt aktiivimallin purkamisen ja eläkkeisiin sekä lapsilisiin liittyvät korotukset. "Haaste hallituspuolueiden viestinnälle" Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Eeva Kalli katsoo, että epävarmojen vastaajien suuri osuus on "suora haaste hallituspuolueiden edustajien viestinnälle". – Keskusta lähti hallitukseen koska, hallitusneuvotteluiden lopputulos oli niin hyvä ja ohjelma niin keskustalainen. Meidän pitää pystyä nyt viestimään, että teemme niitä asioita, mitä vaalien alla luvattiin ja haluttiin, Kalli sanoo. Keskustan äänestäjien tyytyväisyys hallitukseen erottuu selvästi muista hallituspuolueista. Tyytyväisiä on vain hieman yli puolet, 54 prosenttia, kun esimerkiksi demariäänestäjistä tyytyväisiä on 85 prosenttia. Kalli uskoo, että keskustan kannattajien tyytyväisyys hallitukseen on muita hallituspuolueita vähäisempää, koska puolue osallistui myös edelliseen hallitukseen. – Kannattajilla voi olla pelkoa siitä, miten kannatuksen käy, kun olemme taas hallitusvastuussa. Olemme hallituksen ainut puolue, joka oli vastuussa myös viime hallituskaudella, Kalli toteaa. Kalli arvioi, että äänestäjiä voi hämmentää myös se, että keskusta on nyt hallituksessa uusien puolueiden kanssa. Kari: Liian aikaista muodostaa kantaa Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Emma Kari uskoo, että kansalaisilla kestää pitkään, että hallituksen linjan ja Suomen ilmapiirin muutos selkeytyy. – Moni sellainen kansalainen, joka ei erityisen aktiivisesti seuraa politiikkaa, osaa varmaankin muodostaa kantansa vasta, kun hallituksen toimet alkavat näkyä arjessa – esimerkiksi pienituloisen ihmisen kukkarossa, tai kun koululaisen tai opiskelijan lähiopetuksen määrä lisääntyy, Kari sanoo. Kari arvioi, että tyytyväisyyttä hallitukseen on tuonut se, että hallitus lupaa toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja satsaa luonnonsuojeluun. – Hallitusohjelma on historiallisen kunnianhimoinen ilmastotavoitteissaan. On varmasti monelle kansalaiselle ensiarvoisen tärkeää, että hallitus ottaa ilmastonmuutoksen torjumisen vakavasti, Kari toteaa. Arhinmäki: Etukäteiskritiikki ollut ennätyksellistä Paavo Arhinmäki , vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja sanoo, ettei muista minkään hallituksen saaneen niin paljoa etukäteistä kritiikkiä kuin nyt aloittaneen Rinteen hallituksen. – Itsekin kolmet hallitusneuvottelut jonkinlaisessa roolissa istuneena en muista, että hallitus olisi koskaan saanut vastaavaa ennakkokritiikkiä kuin nyt tuli ennen hallitusohjelman julkaisemista, Arhimäki kommentoi. Arhinmäki sivaltaa erityisesti kokoomusta sen lausumasta kritiikistä. – Kokoomus kritisoi esimerkiksi monia haitta- ja ympäristöverojen korotuksia, vaikka samat asiat löytyivät myös heidän omasta vaaliohjelmasta. Juha Sipilän (kesk.) hallitus taas sai aloittaessaan Arhinmäen mukaan "lähinnä julkista suitsutusta". – Ero on kuin yö ja päivä. Aloituksen jälkeen ei mennyt pitkään, kun Sipilän hallituksen suosio lähti laskemaan nopeasti. Arhinmäki pitää sitä hyvänä pohjana hallitustyöskentelylle, että lähes puolet kansasta kertoo tyytyväisyydestä hallituksen aloitukseen. – Hallitusohjelma on laaja, ja siinä luvataan paljon selvityksiä. Mieluummin näin, että kansalaiset ovat aluksi epävarmempia ja arvioivat hallitusta sitten todellisten tekemisten kautta.